Toiminta
Kokoomuksen toiminta on vahvistunut sekä järjestöllisesti että vaalitulosten valossa. Puolueen jäsenmäärä on viimeiset kahdeksan vuotta ollut kasvussa, ja takana on jo useat voitetut vaalit. Puolueella on aktiivinen ja toimiva jäsenistö sekä dynaaminen ja nuorekas puoluejohto. Ei siis ihme, että erilaisissa tutkimuksissa Kokoomuksen suosio ja houkuttelevuus ovat olleet jo vuosia huipputasoa!
Myös Keski-Suomessa puolueen kannatus ja kiinnostavuus on ollut nousussa. Meillä on jäseniä ympäri maakuntaa, kaikista ammattiryhmistä ja ikäluokista. Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa ja vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Kokoomus saavutti hyviä tuloksia joka puolella, mikä on omiaan edistämään moniarvoisuutta ja demokratiaa sellaisillakin alueilla, joilla on pitkään totuttu varsin yksipuoliseen päätöksentekoon.
Näiltä sivuilta löydät tietoa siitä, missä ja miten Kokoomus toimii ja näkyy maakunnassa ja valtakunnallisesti. Yhteisiin talkoisiin mahtuu mukaan kaikenlaisia ihmisiä, tutustu sinäkin Kokoomukseen ja tartu töihin kanssamme!



