Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Keski-Suomen Kokoomus

  • Etusivu
  • AjankohtaistaLaajenna
    • Tapahtumat
  • Eduskuntavaalit 2027
  • EdunvalvontaLaajenna
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
    • Kansanedustajat
    • EU-komissaari
  • Ota yhteyttä
Keski-Suomen Kokoomus
Uutiset

Kasvua ympäristöfiksuilla ratkaisuilla – tule kertomaan omat ideasi!

18.2.2015 Lukuaika 1 Minuutti

Vastuu ympäristöstä tarkoittaa sitä, että huolehdimme lastemme ja tulevien sukupolvien mahdollisuudesta nauttia puhtaasta maapallosta, sen resursseista ja luonnon rikkaudesta. Ilmastonmuutos on aikamme suurin uhka. Maailmalla luonnonvarat hupenevat, väestö kasvaa ja luonnon monimuotoisuus köyhtyy. Tarvitsemme uusia tapoja luoda kestävää kasvua siten, että ympäristöstä pidetään huolta ja että se jätetään tuleville sukupolville paremmassa kunnossa. Kestävien ratkaisujen tarve kasvaa ja edelläkävijä voittaa tulevaisuuden markkinoilla.

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen kiertää pohjoista Keski-Suomea maanantaina 23.2.2015. Tule juttelemaan Sannin kanssa ja kerro omat ideasi ympäristöfiksujen ratkaisujen toteuttamiseen. Kokoomus kuuntelee -tilaisuuksia järjestetään seuraavilla paikkakunnilla:

11.45 – 12.30 Viitasaari, Kuppilan Kukka
13.00 – 13.30 Pihtipudas, K-Supermarket
15.00 – 15.30 Kinnula, Kaisun Kulma

 

Mukana myös Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaita.

naamagalleria_nettiin

Sanni Grahn-Laasosen kuva: Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia

Avainsanat: #Eduskuntavaaliehdokkaat#Eduskuntavaalit#Grahn-Laasonen#Ministeri#Tapahtumat

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Brysselistä Äänekoskelle – tule tapaamaan MEP Virkkusta
SeuraavaJatka
Monipuolisia keskusteluja ympäristöministerin kanssa Keski-Suomessa

Kokoomus.fi uutisia

  • Kokoomuksen eduskuntaryhmä: Suomen on voitava itse päättää, ketä Suomeen tulee
  • Kokoomuksen Valtonen: Tyttöjä ei tule peittää Suomessa
  • Kokoomuksen puoluevaltuusto käsitteli 232 puoluekokousaloitetta 
  • Eläinten hyvinvointi on sivistyneen yhteiskunnan mitta – Kokoomuksen 6 keinoa eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi
  • Kokoomuksen puoluevaltuusto valitsi varapuheenjohtajiston kaksivuotiskaudelle 2026–2028

Verkkouutiset.fi

  • Myrsky yllättää monen suomalaisen
  • Pörssisähkö kallistuu rajusti – hinta nousee yli 52 senttiin
  • Suomen metsistä koottiin valtava tietokanta – 8,5 miljardia puuta mukana
  • Venäjän lokakuun tappioissa hurja luku: sodan synkin kuukausi
  • Tee tämä suihkun lattiakaivolle ennen kuin on liian myöhäistä

Seuraa meitä

Facebook Twitter Instagram

© 2026 Keski-Suomen Kokoomus

Vieritä ylös
  • Etusivu
  • Ajankohtaista
    • Tapahtumat
  • Eduskuntavaalit 2027
  • Edunvalvonta
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
    • Kansanedustajat
    • EU-komissaari
  • Ota yhteyttä
Haku