Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Keski-Suomen Kokoomus

  • Etusivu
  • AjankohtaistaLaajenna
    • Tapahtumat
  • Eduskuntavaalit 2027
  • EdunvalvontaLaajenna
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
    • Kansanedustajat
    • EU-komissaari
  • Ota yhteyttä
Keski-Suomen Kokoomus
Uutiset

Keski-Suomen vaalimainontasopimuksesta malliksi muillekin

28.3.2015 Lukuaika 1 Minuutti

Henna Virkkunen pitää hyvänä Keski-Suomen poliittista päätöstä teidenvarsimainoksien rajoittamisesta ja kannustaa muita vaalipiirejä keskustelemaan samasta käytännöstä tulevissa kuntavaaleissa.

Muista vaalipiireistä tutut ”naamagalleriat” teiden varsilla loistavat poissaolollaan Keski-Suomessa. Maakunnassa on ollut jo 20 vuotta puolueiden välinen sopimus siitä, että mainoksia ei sijoiteta teiden varsille. Vain virallisille mainospaikoille sijoitetut mainokset ovat sallittuja.

Keski-Suomessa tehty sopimus perustuu kolmeen asiaan: liikenneturvallisuuteen, maisemallisiin näkökohtiin sekä ympäristötekijöihin.

Kiellolla on haluttu parantaa liikenneturvallisuutta varsinkin risteysalueilla joihin tienvarsimainonta keskittyy. Päätöksellä on myös ympäristöystävälliset vaikutukset, koska vaalien jälkeen mainokset jäävät usein roskaamaan luontoa.

Virkkunen pitää poliittista päätöstä teidenvarsimainoksien rajoittamisesta hyvänä ja kannustaa myös muita vaalipiirejä keskustelemaan samasta käytännöstä tulevissa kuntavaaleissa.

MEP Henna Virkkunen kampanjoi eduskuntavaaliehdokkaiden kanssa perjantaina ja lauantaina. Kiertue kävi Korpilahdella, Jämsässä, Kuhmoisissa, Längelmäellä, Hallissa, Keuruulla, Haapavedellä, Saarijärvellä, Karstulassa, Kyyjärvellä, Kivijärvellä sekä Kannonkoskella. Mukana oli suuri joukko ehdokkaita.

naamagalleria_nettiinKuva: Henna Virkkunen ja Airi Sorsamäki, Kivijärven kokoomus.

Avainsanat: #Eduskuntavaalit#Henna Virkkunen#MEP#turvallisuus

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Paula Risikon vierailu Keski-Suomessa
SeuraavaJatka
Alexander Stubb vieraili Keski-Suomessa – katso kuvat!

Kokoomus.fi uutisia

  • Pia Kauma: Palkasta jää ensi vuonna taas enemmän käteen – työn verotusta kevennetään 230 miljoonalla eurolla
  • Jukka Kopra: Yrittämisen pitää kannattaa – budjettiriihen päätökset jatkavat historian yrittäjämyönteisintä politikkaa
  • Kokoomuksen Castrén: Suomi ei voi rakentua pakko-omaisten varaan
  • Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra: Talouskasvu pitää saada näkymään suomalaisten arjessa
  • Kokoomus esittää pidempää ja parempaa vanhempainpäivärahaa

Verkkouutiset.fi

  • Ukraina otti käyttöön tutkakoneet kaukovalvontaan
  • Ex-puolustusministeri: Iranin sota jatkuu todennäköisesti vielä kuusi kuukautta
  • Jarno Limnell Saksan sähköverkon tapauksista: Tämä on varoitus myös Suomelle
  • Tekoälyagenttien salaliitto paljasti uudenlaisen riskin
  • Ruohonleikkurin kuljettaja kärysi ratista

Seuraa meitä

Facebook Twitter Instagram

© 2026 Keski-Suomen Kokoomus

Vieritä ylös
  • Etusivu
  • Ajankohtaista
    • Tapahtumat
  • Eduskuntavaalit 2027
  • Edunvalvonta
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
    • Kansanedustajat
    • EU-komissaari
  • Ota yhteyttä
Haku