Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Keski-Suomen Kokoomus

  • Tervetuloa
  • AjankohtaistaLaajenna
    • Tapahtumat
  • EdunvalvontaLaajenna
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
    • Kansanedustajat
    • EU-komissaari
  • VaalitLaajenna
    • Eduskuntavaalit 2027
  • Puoluekokous 2026
  • Puheenjohtaja
  • Ota yhteyttä
Keski-Suomen Kokoomus
Uutiset

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo vaatii sähköisen äänestämisen pikaista käyttöönottoa

7.11.2016 Lukuaika 1 Minuutti

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo vaatii sähköisen äänestyksen vauhdittamista sekä äänestysiän laskemista 16 ikävuoteen kuntavaaleissa.

Vain 59 prosenttia 18–29-vuotiaista nuorista aikoo äänestää tulevissa kuntavaaleissa huhtikuussa 2017. 34 prosenttia ilmoittaa jättävänsä äänestämättä siitä syystä, ettei heillä ole mielipidettä, jonka perusteella voisivat äänestää.

Aloitteen allekirjoittaminen, SoMe-kirjoitukset tai kaduilla marssiminen ovat tapoja ottaa kantaa asioihin, mutta ne eivät korvaa sitä tosiasiaa, että viime kädessä yhteiskunnallisista asioista päättävät vaaleissa valitut edustajat.

”Meidän politiikkojen vastuulla on mahdollistaa nuorten osallistuminen ja vaikuttaminen yhteiskunnan asioihin. Sähköinen äänestys on saatava eteenpäin vauhdilla”, vaatii Wallinheimo. ”Nuoria kiinnostaisi yhteiskunnallinen vaikuttaminen, jos siitä tehtäisiin heille modernimpaa ja matalamman kynnyksen toimintaa”, Wallinheimo jatkaa.

Kuntavaaleissa 16-vuotiaille on annettava mahdollisuus äänestää. Kuntien rooli muuttuu maakuntauudistuksen myötä ja kuntien päätöksentekoon kuuluu yhtä enemmän koulutukseen liittyviä teemoja, jotka koskevat nimenomaan nuoria. Tästä johtuen nuorten ääni on entistäkin tärkeämpää kuulua kunnallisessa päätöksenteossa.

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo kiersi maakunnan lukioita eduskunnan syyslomaviikolla ja sai paljon palautetta nuorilta liittyen mm. miten Suomeen saadaan talouskasvua, tulevaisuuden teknologiasta sekä koulutuksen tärkeydestä. Myös maakunta- ja soteuudistus puhututti oppilaita.

Avainsanat: #maakuntakierros#nuoret#Sinuhe Wallinheimo#Tapahtumat

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Opetusministeri Grahn-Laasonen Jyväskylässä 1.11.
SeuraavaJatka
”One more year” – Pauli Partanen jatkaa piirin puheenjohtajana

Kokoomus.fi uutisia

  • Kokoomuksen eduskuntaryhmä hakee palvelukseensa EU- ja ulkopolitiikan asiantuntijaa
  • Oppimisen ilo kuuluu jokaiselle lapselle – Hallitus tuo osaamistakuun lainsäädäntöön
  • Janne Jukkola: Vastuun kantaminen tarkoittaa sitä, että vaikeita asioita ei kierretä
  • Kokoomuksen sivistysvaliokunnan edustajat: Käsityö- ja teknologiataidot ovat Suomen tulevaisuuden kovaa valuuttaa
  • Ajaako SDP sittenkin Kiurun johdolla maakuntaveroa?

Verkkouutiset.fi

  • Erkki Tuomioja tyrmää SDP:n puoluekokouksen maksun: Voi olla lainvastainen
  • Puolustusvoimat palkkasi 500 työntekijää reilussa vuodessa
  • Kokoomusnuorilta vaatimus: Iranin suurlähettiläs karkotettava Suomesta
  • Vasemmistoliitto sai jättilahjoituksen – IS: Näin puolue kommentoi käyttöä
  • Nämä laitteet voivat tuhota kotisi tai viedä henkesi: vakuutusyhtiöiltä painava varoitus

Seuraa meitä

Facebook Twitter Instagram

© 2026 Keski-Suomen Kokoomus

Vieritä ylös
  • Tervetuloa
  • Ajankohtaista
    • Tapahtumat
  • Edunvalvonta
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
    • Kansanedustajat
    • EU-komissaari
  • Vaalit
    • Eduskuntavaalit 2027
  • Puoluekokous 2026
  • Puheenjohtaja
  • Ota yhteyttä
Haku