Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Keski-Suomen Kokoomus

  • Etusivu
  • AjankohtaistaLaajenna
    • Tapahtumat
  • Eduskuntavaalit 2027
  • EdunvalvontaLaajenna
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
    • Kansanedustajat
    • EU-komissaari
  • Ota yhteyttä
Keski-Suomen Kokoomus
Uutiset

Anne Koskimaa-Jaatinen aloitti vaalikoordinaattorina

3.2.2019 Lukuaika 1 Minuutti

Anne Koskimaa-Jaatinen on aloittanut Keski-Suomen Kokoomuksen vaalikoordinaattorina. Koskimaan vastaa vaalitoiminnan koordinoinnista sekä kampanjoinnin kehittämisestä ja toteuttamisesta yhdessä toiminnanjohtajan kanssa.

Anne on runsas kaksi vuotta sitten Suomeen muuttanut tyytyväinen paluumuuttaja. 26 vuotta ulkomailla osoittivat, että Suomessa on hyvä elää. Monessa erikokoisessa kaupungissa asuneena hän toteaa, että on hauskaa vaihteeksi asua ihmisen kokoisessa kaupungissa, jossa yksilökin voi vaikuttaa asioihin.

”Olen aina ollut kiinnostunut järjestötoiminnasta ja yhdessä tekemisestä, mutta ulkomailla toiminta on ollut enemmän lasten harrastusten ja koulujen kautta, naisjärjestötoimintaa sekä kansainvälistä hyväntekeväisyystoimintaa.
Olen vuosien varrella ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa lukuisia projekteja. Ensi kertaa pystyn ottamaan osaa ja vaikuttamaan myös poliittisesti.

On kiinnostavaa nähdä miten ja minkälaisia päätöksiä kunnallisella tasolla tehdään. Tuleva kevät tulee olemaan äärimmäisen kiinnostava eduskuntavaalien suhteen. Haluan olla vahvasti mukana tavoitteessamme saada kaksi kansanedustajaa Keski-Suomesta sekä tietenkin varmistaa Henna Virkkusen jatkokauden europarlamentissa.” Anne kertoo tulevaisuudensuunnitelmistaan.

 

Tutustu eduskuntavaaliehdokkaisiin!

Avainsanat: #piiritoimisto

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Petteri Orpo Keski-Suomessa 8.-9.2
SeuraavaJatka
Lotta Ahola ja Terhi Simonen-Jokinen: Maakuntaa uudistamassa

Kokoomus.fi uutisia

  • Kokoomuksen eduskuntaryhmä: Suomen on voitava itse päättää, ketä Suomeen tulee
  • Kokoomuksen Valtonen: Tyttöjä ei tule peittää Suomessa
  • Kokoomuksen puoluevaltuusto käsitteli 232 puoluekokousaloitetta 
  • Eläinten hyvinvointi on sivistyneen yhteiskunnan mitta – Kokoomuksen 6 keinoa eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi
  • Kokoomuksen puoluevaltuusto valitsi varapuheenjohtajiston kaksivuotiskaudelle 2026–2028

Verkkouutiset.fi

  • Kaupungin työntekijä käytti virka-autoa luvatta 544 kertaa, sai potkut
  • Kylmälaitteiden asentaja HS:lle: Hakkerit halusivat jättää toiminnastaan jäljen
  • Turku luopuu nuorten MM-kisoista, jos Venäjä osallistuu – ”hyvä ja oikea linjaus”
  • Uimahalli remontoitiin 13 miljoonalla: allas jäi liian lyhyeksi
  • Omakanta-palvelussa häiriö

Seuraa meitä

Facebook Twitter Instagram

© 2026 Keski-Suomen Kokoomus

Vieritä ylös
  • Etusivu
  • Ajankohtaista
    • Tapahtumat
  • Eduskuntavaalit 2027
  • Edunvalvonta
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
    • Kansanedustajat
    • EU-komissaari
  • Ota yhteyttä
Haku