Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä järjestäytyi
Kokoomuksen aluevaltuustoryhmää luotsaa eteenpäin Ville Väyrynen Muuramesta. Varapuheenjohtajiksi valittiin Terhi Simonen-Jokinen Karstulasta ja Katja Isomöttönen Jyväskylästä.
Keski-Suomen hyvinvointialueen Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä
Tiedote 2.2.2022
Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä järjestäytyi
Keski-Suomen Hyvinvointialueen Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä järjestäytyi tiistaina 1.2.2022. Valtuustoryhmään kuuluu 11 valittua valtuutettua ja 5 ensimmäistä varavaltuutettua.
Ryhmä valitsi puheenjohtajakseen Ville Väyrysen Muuramesta. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Terhi Simonen-Jokinen Karstulasta ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Katja Isomöttönen Jyväskylästä. Aluevaltuustoryhmän sihteerinä toimii Keski-Suomen Kokoomuksen toiminnanjohtaja Eeva-Kaisa Rouhiainen.
Ryhmä kävi keskustelun tulevasta aluehallinnosta ja antoi neuvottelijoille evästyksiä tuleviin neuvotteluihin.
”Kokoomuksen ryhmä oli sitä mieltä, että hyvinvointialueen hallintorakenteen luominen tulee tehdä strategia edellä. Esimerkiksi lautakuntakokonaisuuden päättämisellä ei ole kiire. Ensin tulee yhdessä miettiä, mitä varten hyvinvointialue on perustettu ja mitkä ovat sen tehtävät. Lopullinen hallinnollinen kokonaisuus tulee sitten rakentaa yhteistyössä laaditun strategian päälle”, valtuustoryhmän puheenjohtaja Väyrynen sanoo.
Lisätietoa
Ville Väyrynen, aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja, p. 040 5375615
Eeva-Kaisa Rouhiainen, aluevaltuustoryhmän sihteeri, p. 040 7783149