Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Keski-Suomen Kokoomus

  • Tervetuloa
  • AjankohtaistaLaajenna
    • Tapahtumat
    • Kirjoituksia
  • EdunvalvontaLaajenna
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
    • Kansanedustajat
    • EU-komissaari
  • VaalitLaajenna
    • Aluevaalit 2025
    • Kuntavaalit 2025
    • Eduskuntavaalit 2027
  • Puheenjohtaja
  • Nuoret vaikuttajat
  • Ota yhteyttä
Keski-Suomen Kokoomus
Uutiset

Pääministerin luento sai valtavan suosion

2.3.2015 Lukuaika 1 Minuutti

Pääministeri Alexander Stubb piti luennon aiheesta ”Ulko- ja turvallisuuspolitiikka tässä ajassa” Jyväskylän Yliopistossa Agorassa maanantaina 2.3. Agoran suurin luentosali täyttyi portaikkoja myöden jo hyvissä ajoin ennen luennon alkua, kaikki eivät mahtuneet saliin.

Pääministeri jakoi luentonsa kolmeen osaan: 1) Kahden aikakauden loppu, 2) Uuden aikakauden kynnys ja 2) Mitä nykyinen turvallisuustilanne tarkoittaa Suomelle.

”Tilanne ei ole ”joko tai” vaan ”sekä että”. Suomella tulee olla sekä oma uskottava puolustus kunnossa, että tiivistä kansainvälistä yhteistyötä”, pääministeri korosti. Suomen tulee olla aktiivinen kansainvälinen toimija.

Luento oli osa pääministerin Keski-Suomen kiertuetta, johon liittyy myös kansalaistapaamiset Äänekoskella ja Saarijärvellä. Kiertueella oli mukana ehdokkaitamme eduskuntaan.

naamagalleria_nettiin

Avainsanat: #Eduskuntavaaliehdokkaat#luento#Pääministeri#Stubb#Tapahtumat#turvallisuus

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Suuren suosion saavuttanut vaalipähkinä saa jatkoa!
SeuraavaJatka
Keski-Suomen Kokoomus jätti täyden ehdokaslistan

Kokoomus.fi uutisia

  • Hallitus tukee hyvinvointialueita onnistumaan tehtävässään – luvassa uusia keinoja erilaisten alueiden tukemiseen
  • Opposition hallituskritiikissä ei ole pohjaa eikä johdonmukaisuutta
  • Petteri Orpon puhe puoluevaltuustossa 7.6.2025
  • Velkahuoli heräsi keskustalla ja SDP:llä vasta, kun valta vaihtui
  • Yksityinen ja julkinen rinnakkain – Varhaiskasvatuksen palveluseteli lisää perheiden valinnanvapautta 

Verkkouutiset.fi

  • Donald Trump: Iranin johtaja olisi helppo kohde
  • Haluaisitko oman huoltoaseman? Tämä on nyt huutokaupassa
  • Jukka Kopra Ylelle: Tehottomista yritystuista voidaan luopua
  • Hyvinvointialueiden yhdistäminen ei ole automaattisesti edessä
  • Sote-alueiden palkat nousevat selvästi yleistä tasoa enemmän

Seuraa meitä

Facebook Twitter Instagram

© 2025 Keski-Suomen Kokoomus

Vieritä ylös
  • Tervetuloa
  • Ajankohtaista
    • Tapahtumat
    • Kirjoituksia
  • Edunvalvonta
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
    • Kansanedustajat
    • EU-komissaari
  • Vaalit
    • Aluevaalit 2025
    • Kuntavaalit 2025
    • Eduskuntavaalit 2027
  • Puheenjohtaja
  • Nuoret vaikuttajat
  • Ota yhteyttä
Haku