Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Keski-Suomen Kokoomus

  • Etusivu
  • AjankohtaistaLaajenna
    • Tapahtumat
  • Eduskuntavaalit 2027
  • EdunvalvontaLaajenna
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
    • Kansanedustajat
    • EU-komissaari
  • Ota yhteyttä
Keski-Suomen Kokoomus
Uutiset

Kansanedustajan maakuntakierroksella vilkasta keskustelua

30.10.2015 Lukuaika 1 Minuutti

Kansanedustaja Wallinheimo kuuntelee herkällä korvalla kentän ääntä maakuntakierroksellaan. Kuntalaisia puhututtaa mm kuntien rooli tulevassa SOTE-ratkaisussa, energiaratkaisut sekä maahanmuuttajatilanne.

Kansanedustajan maakuntakierroksella käytiin keskusteluja kuntien tulevasta roolista. Ratkaisuja SOTE-alueiden ja rahoituksen suhteen tulee lähiviikkoina. Kuntapäättäjät pohtivat parasta aikaa, mikä kuntien rooli tulee olemaan uudistuksen jälkeen, jos rahoitus siirtyy valtiolle.

Maahanmuuttajatilanne on myös päällimmäisenä kuntalaisten keskusteluissa.

”On ilo huomata, että maahanmuuttajien tulo nähdään monessa kunnassa positiivisessa valossa. Esimerkiksi Saarijärvellä maahanmuuttajien ja paikallisten kuntalaisten luontevia kohtaamista on ollut jalkapallokentällä ja haravointitalkoissa. Ihmiset näkevät tilanteessa inhimillisen pelon läpi myös mahdollisuuksia. Maahanmuutto ei ole vain kuluerä, vaan hyvin hoidettuna helpottaa huoltosuhteen tuomaa haastetta”, Wallinheimo koostaa käytyä keskustelua.

Wallinheimo kiertää myös jatkossa ahkerasti kenttää ja tiivistää edelleen vuoropuhelua kuntapäättäjien ja kansalaisten kanssa. Tätä kautta kuntalaiset pääsevät paremmin vaikuttamaan ajankohtaisiin asioihin ja päättäjät ennakoimaan aiheita omassa päätöksenteossa.

Maahanmuuttajakeskustelu jatkuu maanantaina 16.11. klo 16-18 Cafe Vocassa Jyväskylässä, kun Kokoomuksen maahanmuuttopoliittinen kiertue jalkautuu Keski-Suomeen. Tervetuloa!

Avainsanat: #Keski-Suomi#Sinuhe Wallinheimo

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Kansanedustaja Wallinheimo maakuntakierroksella
SeuraavaJatka
Maahanmuuttopolitiikan keskustelukiertue Jyväskylässä

Kokoomus.fi uutisia

  • Pia Kauma: Palkasta jää ensi vuonna taas enemmän käteen – työn verotusta kevennetään 230 miljoonalla eurolla
  • Jukka Kopra: Yrittämisen pitää kannattaa – budjettiriihen päätökset jatkavat historian yrittäjämyönteisintä politikkaa
  • Kokoomuksen Castrén: Suomi ei voi rakentua pakko-omaisten varaan
  • Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra: Talouskasvu pitää saada näkymään suomalaisten arjessa
  • Kokoomus esittää pidempää ja parempaa vanhempainpäivärahaa

Verkkouutiset.fi

  • Ukraina otti käyttöön tutkakoneet kaukovalvontaan
  • Ex-puolustusministeri: Iranin sota jatkuu todennäköisesti vielä kuusi kuukautta
  • Jarno Limnell Saksan sähköverkon tapauksista: Tämä on varoitus myös Suomelle
  • Tekoälyagenttien salaliitto paljasti uudenlaisen riskin
  • Ruohonleikkurin kuljettaja kärysi ratista

Seuraa meitä

Facebook Twitter Instagram

© 2026 Keski-Suomen Kokoomus

Vieritä ylös
  • Etusivu
  • Ajankohtaista
    • Tapahtumat
  • Eduskuntavaalit 2027
  • Edunvalvonta
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
    • Kansanedustajat
    • EU-komissaari
  • Ota yhteyttä
Haku