16

Sinuhe Wallinheimo

Kansanedustaja, LitM, BA,BBA

Jyväskylä

1972

Tulevalla vaalikaudella tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat jokaisen keskisuomalaisen toimeentuloon, turvallisuuteen ja tulevaisuuteen. On äärimmäisen tärkeää, että näitä päätöksiä on tekemässä henkilöt, joilla on kokemusta ja näyttöjä maakunnan ja sen ihmisten asioiden ajamisesta.

Kokemusta tiukoista neuvotteluista, näkemystä tulevaisuuden Suomesta, taitoa saada tuloksia aikaan ja yhteistyökykyä yli puoluerajojen. Keski-Suomelle tärkeiden yhteisten asioiden ajamisessa kaikkia näitä tarvitaan.

Haluaisin elää vanhuuden sellaisessa Suomessa, jossa jokaisella suomalaisella olisi mahdollisuus elää omannäköistä elämää. Sen mahdollistaisi hyvinvointiyhteiskunta ja sen tarjoamat palvelut, jotka onnistuttiin säilyttämään ja siirtämään myös tulevien suomalaisten käytettäväksi 2020-luvulla tehdyn vastuullisen ja kestävän talouspolitiikan ansiosta.

Nyt on oikea aika pelastaa hyvinvointiyhteiskunta ja valita ehdokas, joka parhaiten edistää keskisuomalaisten nykyistä parempaa toimeentuloa, turvallisuutta ja tulevaisuutta. Tulevaisuus tehdään tänään.