Kuntapäättäjät – herätkää!

Keski-Suomen kokoomuslaiset päättäjät ovat huolissaan kuntien tulevasta roolista itsehallintoalueiden perustamisen jälkeen. Kuntapäättäjät eivät vielä ole heränneet siihen todellisuuteen, että suunnitellut itsehallintoalueet vievät suurimman osan toimivallasta kuntien käsistä. SOTE-rahoitus siirtää suuren osan kuntalaisten verokertymästä kauemmas omasta päätäntävallasta. Kosketuspinta ihmisen arkeen ja hyvinvointiin heikkenee. ”Kuntapäättäjien kannattaa olla nyt hereillä ja valvoa kuntien vaikutusvallan säilymistä muutosten pyörteissä”, unilukkari…

MEP Henna Virkkunen ehdokkaaksi toukokuun EU-vaaleihin

Kokoomuksen puoluevaltuusto nimesi europarlamentaarikko Henna Virkkusen virallisesti ehdokkaaksi toukokuun EU-vaaleihin. Henna Virkkunen koostaa ajatuksiaan uutiskirjeeseen: Hienolta tuntuu! Suurella työn ilolla lähden pyrkimään toiselle kaudelle. Lähdin neljä vuotta sitten Euroopan parlamenttiin tekemään työtä sen eteen, että Suomi, suomalaiset ja Eurooppa pärjäisivät myös tulevaisuudessa. Paljon on saatu aikaan. Itse olen työskennellyt tiiviimmin energiaunionin ja digitaalisten sisämarkkinoiden rakentamisessa. Ne…

MEP Henna Virkkunen Joutsassa, Laukaassa ja Äänekoskella

Europarlamentaarikko Henna Virkkunen tuo tuoreimmat uutiset suoraan Euroopan ytimestä Keski-Suomeen. Virkkunen vierailee Joutsassa, Laukaassa ja Äänekoskella tiistaina 21.2.  Tule kuuntelemaan ja kyselemään omalta MEPiltämme kuulumisia; kahvipannu on kuumana jokaisella paikkakunnalla. Kiertueen ohjelma: klo 10-11 Joutsa, Hotelli Aatto&Elli klo 12-13 Laukaa, Herkkukondis klo 14-15 Äänekoski, Café Anna Kahvitarjoilu. Kiinnostaako vaikuttaminen? Tule kuntavaaliehdokkaaksi! Tule mukaan!

MEP Henna Virkkunen kannustaa ehdokkaita vaalikentille

Keski-Suomen Kokoomuksen kampanja-avajaiset pidettiin lauantaina aurinkoisessa, mutta maaliskuisen koleassa kelissä. MEP Henna Virkkunen kiersi ehdokkaiden mukana Äänekoskella, Jyväskylän kävelykadulla ja Paviljongissa kirjamessuilla. Vaaleihin on nyt kuukausi ja kampanjat tiivistyvät vaalipäivää kohden. Henna Virkkunen kannustaa ehdokkaita vaalikentille kohtaamaan ihmisiä ja keskustelemaan suoraan Suomen tilanteesta. Vaalikentillä poliitikoilta halutaan rehellistä puhetta ja konkreettisia avauksia siitä, miten Suomi saadaan…

MEP Henna Virkkunen tavattavissa

Europarlamentaarikko Henna Virkkunen tuo tuoreimmat uutiset suoraan Euroopan ytimestä Keski-Suomeen. Lauantaina 25.3 hän vierailee Saarijärvellä, Kivijärvellä, Kinnulassa ja Viitasaarella. Maanantaina 27.3. Henna on tavattavissa Jyväskylässä ja Keuruulla sekä perjantaina 31.3.  Jämsässä. Tule kuuntelemaan ja kyselemään omalta MEPiltämme kuulumisia. Hennan ohjelma: Lauantai 25.3. klo 10.00 Saarijärvi, Kokoomuskirppis klo 11.45 Kivijärvi, Lumipulla klo 13.00 Kinnula, Kaisun Kulma…

MEP Virkkunen ja erinomaiset ehdokkaat tavattavissa 27.-28.3

MEP Henna Virkkunen kannusti ehdokkaita kiertämään aktiivisesti maakuntaa. Erinomaiset ehdokkaamme päättivät pyytää Hennan mukaan kierrokselle. Yhteiskierros maakunnassa perjantaina ja lauantaina, tervetuloa juttusille! Kierrosaikataulut oheessa: Perjantaina 27.3. 11.00 – 11.30 Korpilahti, K-market 12.00 – 12.45 Jämsä, Elonen (S-market) 14.15 – 14.45 Kuhmoinen, K-market 15.15 – 15.45 Längelmäki, Sale 16.15 – 16.45 Halli, K-market 17.30 – 18.15…

Opetusministeri Grahn-Laasonen Jyväskylässä 1.11.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen vierailee Keski-Suomessa tiistaina 1.11. Monipuoliseen päivään sisältyy puhe ammatillisen koulutuksen tapahtumassa, telttatapahtuma ja museovierailu yhdessä MEP Henna Virkkusen kanssa. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen avaa koulutuksen reformia, ja europarlamentaarikko Henna Virkkunen luo katsauksen ammatillisen koulutuksen ajankohtaisiin kuulumisiin eurooppalaisin silmin Paviljongissa Jyväskylässä #ammatti16-seminaarissa. Tilaisuutta voi seurata myös suorana verkkolähetyksenä osoitteessa www.jao.fi/ammatti16. Grahn-Laasonen ja…

Puheenjohtaja Alexander Stubb Keski-Suomessa 22.-23.3.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubb vierailee Keski-Suomessa kaksi päivää 22.-23.3. Tiivistahtiseen ohjelmaan kuuluu luento opiskelijoille, yritysvierailuja, tutustuminen Kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan keskus Mataraan sekä osallistuminen ”Uuden ajan turvallisuushaasteet” –seminaariin. Kansalaistapaamisia on Jyväskylässä, Jämsässä, Muuramessa, Laukaassa, Äänekoskella ja Saarijärvellä. Puheenjohtaja Alexander Stubb on tavattavissa: Tiistai 22.3 14:00-14:45 Jyväskylä, Kävelykatu (myös Virkkunen, Wallinheimo) 18:00-20:00 Uuden ajan turvallisuushaasteet –…

Puoluejohto tavattavissa Jyväskylässä lauantaina 20.5.

Puoluejohto jalkautuu Jyväskylään lauantaina 20.5. Puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo, opetusministeri Sanni-Grahn-Laasonen, puoluesihteeri Janne Pesonen ja MEP Henna Virkkunen ovat tavattavissa Jyväkylässä Kävelykadulla lauantaina 20.5. aamupäivän aikana. Puoluejohto paikalla: puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo (10.30-11.00), opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (10.30-11.00), puoluesihteeri Janne Pesonen (10.30-11.00), MEP Henna Virkkunen (aika tarkentuu myöhemmin). Kävelykadun teltalla on kahvitarjoilun lisäksi jaossa ilmapalloja ja…

Sisäministeri Risikko ja MEP Virkkunen tavattavissa la 21.1. Jyväskylässä

Henna Virkkunen tarjoaa ensi lauantaina kakkukahvit nimppareidensa kunniaksi ja Paula Risikko piipahtaa paikalla. Tule sinäkin! Sisäministeri Paula Risikko ja MEP Henna Virkkunen tavattavissa Jyväskylässä Elosen 2.krs (Jyväskeskus) lauantaina 21.1. klo 14-15. Kiinnostaako ehdokkuus kuntavaaleissa? Kovatasoinen kaksikko nostaa esiin ajankohtaisia asioita ja kertoo, miksi on tärkeää lähteä mukaan kuntavaaleihin! Lisätietoa ehdokkuudesta: ehdolle.fi      

Sisällön loppu

Sisällön loppu