Tommi Lunttila

Emme kaipaa lupauksia, vaan aitoja tekoja

Tommi Lunttila kertoo kuinka jokainen uusi työpaikka pk-sektorilla on aito mittari talouden kasvusta.

Työ on ollut äänekoskelaiselle kansanedusjaehdokkaalle Tommi Lunttilalle aina vakava asia. Jo pienestä lähtien hän seurasi isänsä työrutiineja ja pohti omaa tulevaa työuraansa, kun aikuisuus joskus koittaisi.

– Töitä piisasi enemmän kuin kerkesin tekemään ja totuin siihen, että ahkeruus vie pitkälle. Koulun merkityksellisyys oman tulevaisuuden mahdollistajana oli kunniassaan. Poliisia pelättiin, vanhempia kunnioitettiin ja opettajaa kuunneltiin. Oman kylän yrittäjiä katsottiin yläviistoon. ”Mikäs se Tommista tulee isona?” oli kysymys, joka haastoi nuorta poikaa todella miettimään, mitä elämältään tahtoi, Lunttila muistelee.

Ensimmäinen itse hankittu työpaikka oli jotain, josta oltiin ylpeitä. Työpaikka oli tavoite, jota varten edelliset 15 vuotta oli joka aamu herätty opiskelemaan elämän eri taitoja.

– Minulla oli töitä, olin työntekijä, minulla oli työpaikka, jes! Tänään ymmärrän, että olin ottanut vasta ensimmäisen pienen askeleen sillä pitkällä taipaleella, jota omaksi työuraksi kutsutaan. Voi kuinka paljon olenkaan työurani aikana joutunut tekemään töitä, uusiutumaan, ottamaan riskejä ja nousemaan ojanpohjalta takaisin tielle. Ajan saatossa minusta tuli työntekijän lisäksi työnantaja. Loin työpaikkoja ja se vasta kovaa hommaa on.

”Kilpailu työpaikoista on todella kova”

Työ on jokaiselle kansalaisoikeus, mutta tämä oikeus pitää sisällään vaatimuksen. Jokaisen on itse tehtävä töitä oman menestymisensä eteen. Jos suunta näyttää väärältä, on tehtävä suunnanmuutos. Kilpailu työpaikoista on todella kovaa. Ilman aitoa halua, suuntaa ja päämäärätietoisuutta toiset menevät ohi. Ikävä kyllä – muutkin haluavat töitä.

– Suuri osa Suomen työpaikoista on alle 20 henkilöä työllistävissä yrityksissä. Nämä ovat yrityksiä, jotka tarjoavat kehittyessään tekemisen paikkoja uusille työntekijöille. Pk–yrityksen johtajat pohtivat tarkasti jokaisen uuden rekrytoinnin toteuttamista ja virheisiin ei ole varaa.

Uuden työpaikan on tuotettava tuloa yritykselle sekä tuotettava aitoa lisäarvoa yrityksen asiakkaille tai sidosryhmille. Jokainen uusi työpaikka pk–sektorilla on aito mittari talouden kasvusta.

100 000 on kiva pyöreä luku

Jotkut politiikan vaikuttajat lupaavat 100 000 uutta työpaikkaa. Lunttila kuitenkin pohtii taustoja tällaisille lupauksille.

– Totta kai se herättää kiinnostusta ja on aidosti todella suuri lupaus. Olisi kiva tietää, onko kyseessä työttömien työnhakijoiden määrän vähentäminen 100 000 henkilöllä? Jos kyseessä on todella 100 000 uuden työpaikan synnyttäminen, niin kuka ne todella synnyttää ja millä voimavaroilla?

Voiko Suomeen syntyä uusia, työntekijälleen taloudellisesti järkeviä, yritykselle kannattavia ja liiketoimintaa kasvattavia, valtion taloutta kehittäviä, eikä julkisen sektorin kuluja lisääviä sekä samaan aikaan loppuasiakkaalle lisäarvoa tuottavia työpaikkoja?

– Nämä ovat mielestäni minimivaatimukset. Kaikki muut ratkaisut ovat vain puhetta ja lämmintä ilmaa. 100 000 on kivan pyöreä luku, joka on helppo muistaa vaalipuheissa.

Aitoja tekoja

Kuka synnyttää ne todella aidot työpaikat Suomeen? Vastaus on yrittäjät omistamiinsa yrityksiin. Kyllä, se on se sama yrittäjä, joka laskee tarkasti pystyykö yritys ottamaan seuraavan askeleen kohti suurempia markkinoita, kertoo Lunttila.

– Sama yrittäjä, joka pyörittelee ajatusta lisärahoituksen hakemisesta ja talonsa kiinnittämisestä siihen. Jos laskelma pitää kutinsa ja hermo kestää, niin töitä olisi tarjolla parhaalle mahdolliselle tekijälle.

Samalla me olemme uimassa erittäin vaarallisille vesille, kun ideoidaan verotuksen kiristämistä ja yrittäjien tukien leikkaamista. Me olemme leikkaamassa elämänlankaa pk–yrittäjän kasvutarinasta – me olemme leikkaamassa toivoa uusista työpaikoista.

– 100 000 uutta työpaikkaa synnytetään aidosti kannattavasti vain yrityksiin, jotka luovat näillä lisävoimaa Suomen talouteen. Emme kaipaa lupauksia vaan aitoja tekoja, Lunttila päättää.

 

Tommi Lunttila

UUSI AALTO 2/19

Teksti: Riku Tulla

Kategoriat: Uusi Aalto 2/19