Kevätkokous asetti vankkurit kuntavaaliasentoon

Keski-Suomen kokoomuksen kevätkokous asetti vilkkaan keskustelun siivittämänä vankkurit kuntavaaliasentoon. Kevätkokous pidettiin Sydän-Laukaan koululla. Laukaan tervehdyksen toi kunnanjohtaja Jaakko Kiiskilä ja poliittisen tilannekatsauksen piti kansanedustaja Elina Lepomäki.

”Kokoomus tavoittelee 420 kuntavaaliehdokasta Keski-Suomeen, joka on 50 enemmän kun vuonna 2012. Kuntavaalit on tilaisuus vaikuttaa oman kotipaikan asioihin ja saada aikaan konkreettisia muutoksia lähiympäristössä. Moni kuntalainen haluaa päästä päättämään oman kunnan asioista, mutta kukaan ei vaan ole huomannut heitä kysyä ehdokkaaksi. Siksi kuntien vaalipäälliköt ovatkin jo kovaa vauhtia kyselemässä ehdokkaita ensi kevään kuntavaaleihin”, piirin toiminnanjohtaja OP Niskanen kertoo.

Keski-Suomen Kokoomus esittää kesäkuun puoluekokoukselle puoluevaltuuston jäseniksi Eeva-Kaisa Rouhiaista (Jyväskylä) ja Hanna Laaksoa (Laukaa) sekä varajäseniksi Marjo Pakkaa (Jyväskylä) ja Riku Tullaa (Äänekoski). Näistä Hanna Laakso olisi uusi puoluevaltuuston jäsen.

Kevätkokous teki julkilausuman liittyen nelostien rahoitukseen ja kehyspäätökseen. Kannanotto löytyy täältä.

Kuva: kokouksen puheenjohtajana toimi Erkki Tarvainen Laukaasta (oikealla) ja sihteerinä toiminnanjohtaja OP Niskanen.

Lisätietoja:

Kategoriat: Uutiset