Julkilausuma: Kokenut MEP on Keski-Suomen mahdollisuus

Keski-Suomen Kokoomuksen piirihallituksen mukaan Keski-Suomen tulee olla etukenossa kehittämässä metsään perustuvan biotalouden ja kiertotalouden uusia liiketoimintakonsepteja. Keski-Suomen etu on osaava ja kokenut MEP Henna Virkkunen, joka vaikuttaa Euroopan päätöksenteon ytimessä.

 

Keski-Suomen Kokoomus ry
Hallitus 25.10.2019

Julkilausuma
Julkaisuvapaa heti

 

Kokenut MEP on Keski-Suomen mahdollisuus

 

Uusi EU-kausi on alkanut ja Keski-Suomen kokenein MEP Henna Virkkunen on aloittanut toisen kautensa parlamentissa. Parlamenttityö on haastavaa ja vahvojen verkostojen luonti on aikaa vievää ja sinnikästä työtä. Parlamentti koostuu 28 maan ihmisistä ja ajatusten kirjo on valtava. Keski-Suomella on onni, että alueen oma MEP Henna Virkkunen on saanut tehdä tätä työtä jo kauden ja on päässyt Euroopan unionin päätöksenteon ytimeen parlamentin suurimman ryhmittymän EPP:n riveissä. Virkkunen kuuluu teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokuntaan ITRE:en ja on erittäin hyvin perehtynyt Euroopan tutkimusrahoituksen toimialaan.

Marraskuussa EU-komission puheenjohtajaksi nouseva, EPP:n Ursula von der Leyen ajaa kunnianhimoista ilmastopakettia. Kasvihuonekaasujen päästöjä vähennetään ja ilmaan pääsevät kasvihuonekaasut sidotaan ilmakehästä eri tavoin. Tulevan komission kärkiteemana onkin edistää ns. Green deal -sopimuksien solmimisia. Green deal -sopimuksen tavoitteena on edistää yhdessä kestävän kehityksen tavoitteita etsimällä ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja kiertotalouden edistämiseksi.

Keski-Suomella on paljon osaamista juuri tällä Euroopan laajuisesti tärkeällä teemalla ja Green Deal tarjoaakin yrityksille paljon uusia mahdollisuuksia.

Keski-Suomen Kokoomuksen mukaan Keski-Suomen tulee panostaa elinkeinoelämän edellytyksiin ja työllistämiseen. Keski-Suomen tuleekin olla etukenossa kehittämässä metsään perustuvan biotalouden ja kiertotalouden uusia liiketoimintakonsepteja.

 

Lisätietoja:

Keski-Suomen Kokoomus ry
Puheenjohtaja Lotta Ahola, 040 756 8206
Toiminnanjohtaja Eeva-Kaisa Rouhiainen, 040 778 3149

 

Lisätietoja:

Kategoriat: Uutiset