Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Keski-Suomen Kokoomus

  • Etusivu
  • AjankohtaistaLaajenna
    • Tapahtumat
  • Puoluekokous 2026
  • Eduskuntavaalit 2027
  • EdunvalvontaLaajenna
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
    • Kansanedustajat
    • EU-komissaari
  • Ota yhteyttä
Keski-Suomen Kokoomus
Uusi Aalto 1/20

Kohti kesää – valo voittaa varjon

1.5.2020 Lukuaika 2 Minuuttia

Ollaan toukokuun kynnyksellä. Valon määrä päivissä lisääntyy juhannusta kohti mentäessä. Kohta on jälleen kesä, ihanaa! Valo ja luonnon herääminen luovat toivoa tähän eriskummalliseen kevääseemme. Lamoja on maailmassa ennenkin ollut ja niistä on selvitty. Niin tullaan selviämään tästäkin. Lamojen myötä maailma on aina myös jotenkin muuttunut. Muutos täytyy nytkin nähdä mahdollisuutena.

Olemme olleet kestäviä ja kuuliaisia noudattaessamme annettuja ohjeita koronaviruksen aiheuttaman covid-19-taudin leviämisen hidastamiseksi. Vielä meiltä vaaditaan malttia ja jaksamista pysytellä pirteissämme ja välttää toistemme fyysistä kohtaamista. Meitä on koeteltu ja haastettu, mutta olemme keksineet ja ideoineet kaikenlaisia uusia tapaamisen, kanssakäymisen sekä arjen sujumisen muotoja. Tulemme varmasti vastaisuudessakin hyödyntämään nyt löytämiämme keinoja. Onko tämä aika annettu meille muistutukseksi, jotta huomaisimme, miten paljon oikeasti toisiamme tarvitsemme ja kaipaamme ja kuinka tärkeää on fyysisesti tavata? Etäyhteys ei koskaan voi korvata kaikkea, mutta tässä ajassa laitteet, yhteydet ja niiden hyödyntäminen ovat pelastus.

Nyt on aika pyytää apua ja ymmärrystä, jos omat voimat tai verkostot eivät riitä.

Koronakevät on vaikuttanut myös voimakkaasti talouteen. Suomen uudelleenrakentaminen tulee kestämään vuosia. Kuntien taloudellinen tilanne oli haasteellinen jo ennen koronan vaikutuksia. Viruksen vaikutukset ovat iskeneet erityisen lujasti yksityiseen sektoriin. Ihmiset ovat joutuneet lomautetuiksi, osalla työt ovat loppuneet kokonaan ja osa on muuttanut toimintamalliaan huomattavasti saadakseen yritystoimintansa edes jotenkin säilymään hengissä. Kuntien työntekijöiden tehtävänkuvat ovat osalla muuttuneet merkittävästi. Lomautuksiltakaan ei kunnissa olla vältytty. Kuntien taloudelliset tilanteet olivat hyvin erilaiset jo ennen vallitsevaa tilannetta. Epidemian myötä kuntien verokertymät pienenevät ja vastaavasti sairaanhoitokustannukset voivat nousta huomattavan korkeiksi.

Valtio on jo nyt pyrkinyt pelastamaan yrityksiä ja työpaikkoja useiden miljardien tukipaketeilla. Tässä vaiheessa ei ole lopullista käsitystä siitä, kuinka paljon valtion on lopulta otettava velkaa elvytykseen. Keski-Suomen maakuntahallitus on varannut 500 000 euron rahoituksen koronavaikutusten hillintään ja siitä toipumiseen. Keski-Suomen liiton rahoitusta voivat hakea kunnat ja kehittämisyhtiöt, elinkeino-, toimiala- ja ammattijärjestöt sekä oppilaitokset. Yksinyrittäjät voivat hakea 2000 euron suuruista valtionapua kunnilta. Myös ELY-keskukset ja Business Finland myöntävät tukea yritystoimintaan.

Apua on siis saatavissa. Toivottavaa on, että tukimuodot toimivat ketterästi ja niitä voidaan muuttaa tilanteen mukaan. Pelkkä taloudellinen tuki ei näin dramaattisessa tilanteessa välttämättä ole riittävää, vaan tarvitaan myös henkistä apua ja vertaistukea. Nyt on aika pyytää apua ja ymmärrystä, jos omat voimat tai verkostot eivät riitä.

Toivoa, työtä ja toimeliaisuutta tarvitaan jatkossakin. Jatkakaamme sinnikästä työtä Suomen pelastamiseksi jokainen omalla tahollamme. Toivon kaikille kestävyyttä ja terveyttä tässä poikkeuksellisen vaativassa ajassa.

Kirjoittaja on Keski-Suomen Kokoomuksen puheenjohtaja

Lue Uusi Aalto 1/2020

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Missä olit silloin?
SeuraavaJatka
Uusi Aalto 1/2020 on ilmestynyt vappupäivänä!

Kokoomus.fi uutisia

  • Kokoomuksen puoluehallitus käsitteli kokoomusnuorten jäsenrekisteriin kohdistuneita väärinkäytöksiä 
  • Partanen ja Kaunisto: Luottaako SDP enää yhteenkään asiantuntijaan?
  • Satakunnan kokoomukselle haetaan uusi toiminnanjohtaja
  • Sodista ja kriiseistä huolimatta Suomen talous kääntyi kasvuun – ”Olemme pitäneet pään kylmänä”
  • Heikki Autto: Ydinenergialaki on päivitettävä tähän päivään

Verkkouutiset.fi

  • Venäjän senaattori vankilaan: Tilasi palkkamurhan ja jäi kiinni
  • Merivartiosto: Öljytankkerit tulivat takaisin Suomenlahdelle
  • Jyrki Kataiselle uusi arktinen EU-tehtävä
  • ”Venäläiset saivat kovan selkäsaunan” – hyökkäykset jatkuvat etulinjan kaupunkiin
  • Elina Valtonen: Hormuzinsalmi saatava auki pian

Seuraa meitä

Facebook Twitter Instagram

© 2026 Keski-Suomen Kokoomus

Vieritä ylös
  • Etusivu
  • Ajankohtaista
    • Tapahtumat
  • Puoluekokous 2026
  • Eduskuntavaalit 2027
  • Edunvalvonta
    • Aluevaltuusto
    • Maakuntavaltuusto
    • Kansanedustajat
    • EU-komissaari
  • Ota yhteyttä
Haku