Isomöttönen valittu edustajaksi Folktingetiin

Isomöttönen valittu edustajaksi Folktingetiin

Kokoomuksen Katja Isomöttönen on valittu edustajaksi suomenruotsalaisten kansankäräjiin, Folktingetiin. Keski-Suomen Kokoomus sai historiallisesti edustajan suomenruotsalaisten kansankäräjiin, eli Folktingetiin. Jyväskyläläinen kaupunginvaltuutettu Katja Isomöttönen valittiin Folktingetiin kaudeksi 2021-2025 Folktinget on puolueiden välinen yhteistyöelin, joka edistää ruotsinkielisen väestön oikeuksia sekä edistää ruotsin kielen asemaa Suomessa. Folktinget antaa säännöllisesti lausuntoja kielellisiä oikeuksia koskevista asioista sekä on kuultavana eduskunnan valiokunnissa….

Itsenäisyyspäivän Uusi Aalto -lehti on ilmestynyt

Itsenäisyyspäivän Uusi Aalto -lehti on ilmestynyt

Itsenäisyyspäivän Uusi Aalto -lehti on ilmestynyt. Lehti on täynnä tarinoita 100-vuotta täyttävästä Suomesta aina sota-ajoista nykypäivään. Lehti katsoo myös tulevaisuuteen ja pohtii, millainen on hyvinvoiva Suomi myös jatkossa. Lehti on ilmestynyt Keskisuomalaisen välissä ja on luettavissa sähköisessä muodossa. Lehdessä on mukana mm. Aino Suholan kirjoitus presidentti Sauli Niinistöstä sekä kuvaus kansanliikkeen ehdokkaan kampanjasta. Rintamaveteraanien kuvauksia. Kenttätykistörykmentissä…

Janiika Vilkuna

Janiika Vilkuna: Tulevaisuuden suunta on valinta

Näin vaalien alla nostetaan tunteita nostattavia teemoja ärhäkästi esiin. On oikein, että haastetaan, pohditaan ja keskustellaan. Me suomalaiset olemme taitavia huomaamaan epäkohdat. Alkaneen vaalikevään keskustelujen valossa tuntuukin, että moni asia on aivan pielessä. Epäkohtiin puuttuminen on hyvinvointiyhteiskunnan kehityksen kannalta elintärkeää, mutta johtaa samalla usein liioiteltuun synkistelyyn. Kaiken keskellä elämme monella kansainvälisellä mittarilla maailman vakaimmassa, vapaimmassa…

Jokaisessa Keski-Suomen kunnassa voi äänestää kokoomuslaista

Jokaisessa Keski-Suomen kunnassa voi äänestää kokoomuslaista

Kuntavaalien ehdokashankinta on päättynyt. Keski-Suomen jokaisessa kunnassa voi äänestää kokoomuslaista ehdokasta. Keski-Suomessa lisäaika toi tusinan verran uusia ehdokkaita listalle useaan kuntaan. Kokonaisehdokasmääräänsä viime vaaleista kasvattivat Jyväskylä, Kyyjärvi, Viitasaari ja Äänekoski. Jyväskylässä on jätetty täysi 100 ehdokkaan lista. Kokoomuksen valtakunnallinen tavoite oli ylittää viimekertainen ehdokasmäärä ja tavoite toteutui. Kyseessä on historiallinen positiivinen suunnanmuutos kuntavaalien ehdokasmäärässä. Alustavien…

Jotain rotia, Keskusta!

Jotain rotia, Keskusta!

Keskusta on tunnettu takinkäännöstään, mutta nyt takin napit ovat kääntyneet jo selkäpuolelle. Nauttiiko Keskustan eduskuntaryhmä todella kenttänsä luottamusta?, ihmettelee Keski-Suomen Kokoomuksen puheenjohtaja Lotta Ahola piirihallituksen kannanotossa. Keski-Suomen Kokoomus Julkilausuma 15.12.2020 Julkaisuvapaa HETI Keski-Suomen Kokoomus vaatii rotia Keskustalle, joka on päätynyt antamaan vahvan tuen ministeri Pekka Haavistolle (vihr) tiistain epäluottamusäänestyksessä. Perustuslakivaliokunnan mukaan Pekka Haavisto on ministerinä…

Juha Suonperä

Juha Suonperä: Hippos2020 on loistava juttu!

Kaupunkimme strategiamme mukaan Jyväskylä on Suomen liikuntapääkaupunki, jossa elää hyvinvoivat asukkaat, elinvoimamme kasvaa ja käytämme resurssejamme viisaasti. Hippos2020 vahvistaa merkittävästi Jyväskylän statusta Suomen liikuntapääkaupunkina. Kaupunki investoi samalla summalla kuin joutuisi peruskorjaamaan nykyisiä rakennuksia, mutta saakin nyt jotain vallan muuta. Saamme kaupungin keskustaan aivan upeat, monipuoliset ja modernit liikunnan, urheilun, viihtymisen ja hyvinvoinnin tilat, joilla vastataan…

Julkilausuma: Aktiivimallia pitää vielä viilata

Keski-Suomen Kokoomuksen kevätkokous linjasi, että aktiivimallia tulee kehittää edelleen enemmän työttömän henkilökohtaisen tilanteen lähtökohdista eikä tilastojen kaunistamista varten. AKTIIVIMALLIA PITÄÄ VIELÄ VIILATA Vuosikokouksen julkilausuma 24.04.2018 Suomen ja hyvinvointivaltion tulevaisuus riippuu osaavan työvoiman riittävyydestä. Elinkeinoelämä ja kansalaisten palvelujen tuottaminen tarvitsee ammattinsa taitavat tekijät. Viime päivien keskusteluaiheet ovat polveilleet talouskasvun kiihtymisessä, aktiivimallin ongelmissa, työvoiman riittävyydessä, työllisyysasteen nousussa…

Julkilausuma: elinvoima- ja kasvupalveluiden järjestämisvastuu kunnille ja kaupungeille

Keski-Suomen kokoomus linjaa, että elinvoima- ja kasvupalveluiden järjestämisvastuu tulee olla kuntien ja kaupunkien tehtäviä aluekehittämis- ja kasvupalvelulakeja säädettäessä. Laissa tulee säätää tarkoituksenmukainen työnjako ja resurssien kohdentaminen valtion, maakuntien ja keskuskaupunkien välillä. Keski-Suomen kokoomuksen syyskokouksen julkilausuma 29.11.2017 Julkaisuvapaa heti KUNTIEN ITSEHALLINTOA KANNATTAA PUOLUSTAA Suomi juhlii itsenäisyytensä 100-vuotisjuhliaan näyttävästi. Vähäiselle huomiolle on jäänyt kuntien kannalta tärkeä kuntademokratian…

Julkilausuma: EU:n vahtikoirat valppaana

On hienoa, että Keski-Suomesta löytyy oma europarlamentaarikko, joka ymmärtää kansallisen näkökulman ja puolustaa suomalaista luontoa ja ympäristöarvoja. EU:n päätöksentekoa on seurattava ja vaikutettava, jotta Keski-Suomen näkökulmasta tärkeä asetus menee suotuisasti loppuun asti.   Julkilausuma Keski-Suomen Kokoomus ry Hallitus 21.9.2017     EU:n vahtikoirat valppaana Keski-Suomi elää metsästä ja puun käyttö lisääntyy edelleen uusien investointien myötä….

Julkilausuma: Hallituksen polttoainepolitiikka kurittaa maakuntia

Julkilausuma: Hallituksen polttoainepolitiikka kurittaa maakuntia

Keski-Suomen Kokoomuksen piirihallitus nostaa esille huolen hallituksen budjettiriihessä tehtyyn päätökseen, joka nostaa uusiutuvista lähteistä tuotetun kotimaisen polttoaineen hintaa. Budjettiriihen vaikutukset autoilun kustannuksien nousuun on merkittävä ja päätökset ovat aluepoliittisesti kestämättömiä vaikuttaen sekä yksityisiin ihmisiin että yritysten kannattavuuteen. Keski-Suomen Kokoomus ry Hallitus 19.9.2019 Julkilausuma Julkaisuvapaa heti Hallituksen polttoainepolitiikka kurittaa maakuntia   Budjettiriihessä on päätetty kohdistaa hallituksen…

Sisällön loppu

Sisällön loppu