Tekemättä ei voi enää jättää
|

Tekemättä ei voi enää jättää

Keski-Suomen sosialidemokraattien puheenjohtaja Jarno Kemiläinen kirjoitti (KSML 22.2.) työmarkkinoiden olevan kaaoksessa ja syytti maan hallitusta tuon kaaoksen aikaansaamisesta. Retoriikka on vahvaa, eikä se vastaa todellisuutta. Vastoin Kemiläisen väitettä vallitsee Suomen työmarkkinoilla tällä hetkellä työrauha. Valtakunnalliset työehtosopimukset ovat voimassa ja työntekijöillä on sen myötä työrauhavelvoite. Uusi työehtosopimuskierros käynnistyy vasta syksyllä. Kemiläisen viittaukset kaaokseen liittyvät viime aikojen…

Tekniikan rinnalle myös digipedagogisia taitoja

Tekniikan rinnalle myös digipedagogisia taitoja

Jyväskyläläinen Mari Kyllönen ei tiennyt vielä helmikuussa kasvatustieteen väitöstilaisuudessaan, kuinka ajankohtainen hänen aiheensa on kuukauden sisällä. Kyllönen tarkasteli väitöskirjassaan opettajien digipedagogista osaamista ja sen kehittämistä. Mikä on päällimmäinen huomio, jonka teit tutkimuksessa? Opettajien teknologian käyttö on erittäin pedagogiikkakeskeisestä. Se, missä määrin opettaja käyttää teknologiaa työssään on yhteydessä käytössä oleviin resursseihin, kuten laitteisiin ja käyttökoulutukseen. Mutta…

Tervetuloa puheenjohtajapäiville Järvenpäähän!

Tervetuloa puheenjohtajapäiville Järvenpäähän!

Perinteiset puheenjohtajapäivät pidetään tänä vuonna lauantaina 30.11.2019 Järvenpää-talolla (Hallintokatu 4, Järvenpää). Paikalle toivotaan edustus kaikista yhdistyksistä. Jos puheenjohtaja ei pääse paikalle, voitte lähettää toisen henkilön yhdistyksestänne! Ohjelmaan kannattaa varata aikaa klo 10-16. Perinteiseen tapaan ohjelmaan kuuluu aamukahvi, lounas ja iltapäiväkahvi sekä laadukas ohjelma. Ruokailusta peritään 10 euron maksu, joka maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Varsinainen ohjelma lisätään…

Tervetuloa Ruiskukkien aikaan -risteilylle!

Elokuussa 27.8. risteillään jälleen. Kutsumme Sinut ja puolisosi / ystäväsi mukaan perinteiselle Ruiskukkien aikaan -risteilylle. Risteily on mitä mukavin paikka tavata naapurikuntien ja koko Keski-Suomen kokoomuslaisia ja käydä päivittämissä ajankohtaiset poliittiset kuulumiset. Samalla saamme nauttia kauniista järvimaisemista ja mukavasta seurasta. Ruiskukkien aikaan -risteily seilataan Päijänteellä, Rhea -laivalla. Lähtö on Jyväskylän satamasta lauantaina 27.8 klo 17.00…

Emilia Koikkailainen

Tervetuloa tulevaisuuden työelämä

Mitä taitoja tarvitaan 2050-luvun työelämässä? Nykypäivän peruskoulutuksen tulee vastata kysymykseen jo tässä ajassa. Nyt peruskouluun lähtevät lapset astuvat vakituiseen työelämään 2030-luvulla ja jatkavat työtä vähintään 2080-luvulle asti. Millaiset eväät annamme heille tulevaisuuden työelämään? Yrittäjä Emilia Koikkalainen sanoo, että tulevaisuuden työelämässä nähdään suuria muutoksia. – Teknologiset harppaukset muuttavat tekemistä tavalla, jota emme kenties vielä edes tunnista….

Tervetuloa tutustumaan Äänekosken Kokoomuksen toimitilaan!

Äänekosken kokoomus kutsuu kaikki tutustumaan uuteen toimitilaan Torikauden varrelle! Äänekoskella on avattu uusi ja upea Kokoomuksen toimitila. Uusi tila sijaitsee keskellä kaupunkia, Torikadun varrella (Torikatu 4). Tila on kodikas ja siellä on mahdollista pitää erilaisia tilaisuuksia ja kokouksia. Kahvia on tarjolla aina, kun ovet ovat auki. Kokoomusväki toivoo, että paikkakuntalaiset ottaisivat tilan olohuoneekseen. Elokuussa vielä…

Toiminnanjohtaja Eeva-Kaisa Rouhiaisen työsuhde on vakinaistettu

  Keski-Suomen Kokoomus ry Tiedote 16.6.2020   Kansallinen Kokoomus r.p:n puoluehallitus on tiistaina 16.6. vakinaistanut Keski-Suomen Kokoomus ry:n toiminnanjohtaja Eeva-Kaisa Rouhiaisen työsuhteen. Rouhiainen on toiminut toiminnanjohtajan sijaisena neljä vuotta Olli-Pekka Niskasen ollessa Kansallisen Sivistysliitto ry:n kehittämispäällikkönä sekä opintovapaalla. Keski-Suomen Kokoomus kiittää Olli-Pekka Niskasta pitkästä ja ansiokkaasta työstä kokoomusaatteen puolesta Keski-Suomen alueella. Samalla piiri haluaa toivottaa…

Toiminnanjohtajan kynästä

Toiminnanjohtajan kynästä

Olisi hauska saada purkitettua ympärillä olevaa toimiston tunnelmaa. Viimeisen vaaliviikon hulina ja tekemisen meininki on käsinkosketeltavaa. Käsistään kätevä ehdokas korjaa ruuvimeisselillä kahvinkeitintä – reginaa. Yksi ehdokas istuu toimiston sohvalla kuulokkeet korvilla ja näpyttelee tietokonetta. Kerrospukeutunut ehdokkaamme lähti tiimiläisen kera ison lakanan kanssa sillalle seisomaan ja vilkuttelemaan ilosanomaa autoilijoille. Talkoolaiset lähtivät termareiden kanssa kohti kävelykatua, mutta…

Toimiston päivitetyt aukioloajat

Toimiston päivitetyt aukioloajat

Haluatko ostaa jotain toimistolla olevasta kokoomuspuodista tai tulla allekirjoittamaan kuntavaalipapereita? Haluamme varmistaa, että käynti oven takana ei ole turha, vaan varmasti joku meistä on paikalla! Toimisto on päivittänyt aukioloaikoja. Päivystämme toimistolla (Tapionkatu 4 A 6, Jyväskylä) maanantaisin ja torstaisin klo 10-15, eli näinä aikoina toimistolla on varmasti joku paikalla. Muihin aikoihin kannattaa tulosta sopia erikseen…

Toukokuun puoluevaltuusto kokoontuu Jyväskylässä

Kokoomuksen puoluevaltuusto kokoontuu Jyväskylässä lauantaina 20.5. Puoluevaltuustoon kuuluu 59 jäsentä eri puolilta Suomea. Puoluevaltuuston puheenjohtajana toimii Oululainen kansanedustaja Mari-Leena Talvitie. Kokoukseen osallistuvat puoluevaltuuston lisäksi ministereitä ja puoluehallituksen jäseniä. Puoluevaltuustolla on puoluekokousten väliaikana päätösvalta kaikissa puolueen asioissa. Kokouksen aluksi puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo pitää poliittisen tilannekatsauksen, joka myös esitetään suorana lähetyksenä netissä. Valtuustopäivän päivän lopuksi klo…

Sisällön loppu

Sisällön loppu