Kokoomus torjuu maakuntaveron tiukasti
|

Kokoomus torjuu maakuntaveron tiukasti

Varapuheenjohtaja Elina Valtonen sanoo, ettei Suomeen tarvita uutta verotuksen tasoa. Vastuullista taloudenpitoa sen sijaan tarvitaan, jotta hyvinvointi voidaan turvata nyt ja tulevaisuudessa.   Kokoomuksen aluevaaliohjelma sanoo ei maakuntaverolle. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen, miksi vastustamme maakuntaveroa?   ”Suomeen ei tarvita uutta verotuksen tasoa, joka tällä rakenteella nostaisi todennäköisesti kokonaisveroastetta”.   Joidenkin arvioiden mukaan verotusoikeus toisi hyvinvointialueille…

Kokoomus vaatii hallitukselta Keski-Suomen työpaikat takaisin

Keski-Suomen Kokoomus vaatii vuosikokouksen julkilausumassaan, että hallitus keskittyy budjettiriihessä yrityksien tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseen. Keski-Suomi ei kestä yhtään uutta teollisuuden alasajoa tai työpaikkojen menetystä. Kesä 2020 piirtyy mustana Keski-Suomen teollisuuden kartalle. UPM aikoo sulkea Kaipolan tehtaan Jämsässä vuoden loppuun mennessä, 450 ihmistä jää ilman työtä. Kesäkuussa saimme kuulla Jyväskylän Säynätsalossa sijaitsevan vaneritehtaan sulkemisesta. Työttömäksi jää…

Kokoomus valitsi valiokuntien puheenjohtajat, varapuheenjohtajat ja jäsenet

Kokoomus valitsi valiokuntien puheenjohtajat, varapuheenjohtajat ja jäsenet

Kokoomuksen eduskuntaryhmä valitsi 27.6. ehdokkaat eduskunnan valiokuntien ja muiden toimielinten puheenjohtajiksi, varapuheenjohtajiksi ja muiksi jäseniksi. Kansanedustajamme Sinuhe Wallinheimo ja Ville Väyrynen valikoituivat useammalle hyvälle paikalle. Sinuhe Wallinheimo on ehdolla jäseneksi suureen valiokuntaan, talousvaliokuntaan ja kansliatoimikuntaan sekä varajäseneksi tulevaisuusvaliokuntaan. Lisäksi Sinuhe Wallinheimo on ehdolla Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajaksi sekä Itlan ja Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan varajäseneksi. Ville…

Kokoomus viritti vekkulin vaalipähkinän Keski-Suomessa

Keski-Suomessa kokoomus tarjoaa ystävänpäivän kunniaksi munkkia ja vaalipähkinää. Munkit ovat tarjolla Jyväskylän kävelykadulla ystävänpäivänä 14.2 klo 10-13. Vaalipähkinä löytyy alta ja Keskisuomalaisen etusivulta lauantaina 14.2. Kuka ohjaa tulisesti, kuka uhoaa rajusti? Mitä Mikki teki kengille? Joku on tarkka kuin tiikeri. Siis kuka joi ja mitä? Mistä ihmeestä on kysymys? Hupsista… Oikeat vastaukset löydät täältä. Tule…

Kokoomusristeily 2015

Kokoomusväki suuntaa merelle jo 7. kerran ihan omalla laivallaan. Mukana Kokoomuksen koko kaarti puoluejohdosta ja ministereistä lähtien. Ohjelmaa on runsaasti; sopivassa suhteessa asiaa ja hulvatonta yhteiseloa. Lähde Sinäkin mukaan! Risteilylaivamme Tallink Baltic Queen lähtee Helsingin Länsisatamasta 7. päivä maaliskuuta klo 18.30 ja palaa sunnuntaina 8. päivä klo 16.00. Reissu kannattaa varata nopeasti, sillä parhaat hytit…

Kokoomusristeily 2019

Avataan kaikkien aikojen vaalikevät yhdessä tammikuun Kokoomusristeilyllä. Iloinen Kokoomus-joukko täyttää Silja Europan 19.-20.1. Risteilyllä pääset tutustumaan ja verkostoitumaan Petterin ja muun puoluejohdon, ministereiden, kansanedustajien ja muiden sidosryhmien kanssa. Risteilyn ohjelma antaa eväitä ja virtaa kevään vaalikentille. Myöhemmin julkaistavassa ohjelmassa on sopivassa suhteessa tiukkaa asiaa ja yhdessä viihtymistä. Laiva lähtee Helsingin Länsisatamasta lauantaina 19.1. klo 18.30…

Kolme kokoomuspiiriä kokoontuu 18.-19.3.

Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan Kokoomuksen yhteinen järjestösymposium kokoaa yhteen kokoomusvaikuttajia kolmen piirin alueelta. Maaliskuussa järjestettävä tapahtuma Ähtärin Mesikämmenessä pureutuu ajankohtaiseen sote- ja maakuntahallintoteemaan sekä pohtii puolueen nykytilaa ja suunnittelelee tulevaa. Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola haastaa meitä miettimään nyky-kokoomuksen tilaa ja tulevaisuutta. Paula Risikko käy läpi ajankohtaiset asiat sekä sotesta että maakuntahallinnosta. Lauantaina on ohjelmassa tuhti…

Komissaari Jyrki Katainen tavattavissa ti 2.4.

Komissaari Jyrki Katainen tavattavissa ti 2.4.

Komissaari ja EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen vierailee Keski-Suomessa tiistaina. Keski-Suomen Kokoomus järjestää yleisötilaisuuden klo 15.15-16, jossa on mahdollisuus kuulla Jyrkin ajankohtaiset terveiset EU:n ytimestä. Komissaari ja EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen vierailee Keski-Suomessa tiistaina 2.4. 2019. Monipuolisen päiväohjelman päätteeksi Jyrki Katainen on tavattavissa Mummin pullapuodissa Forumissa klo 15.15-16. Kahvitarjoilu. Tervetuloa. Paikalla myös eduskuntavaaliehdokkaita. Tutustu ehdokkaisiin.

Koskenlaskua ja politiikkaa ke 16.8.

Tarjolla elämyksiä ja politiikkaa sopivassa suhteessa! Oletko aina halunnut kokea koskenlaskua, mutta ei ole ollut mahdollisuutta? Nyt on – ja vieläpä parhaassa mahdollisessa seurassa! Keski-Suomen Kokoomus järjestää keskiviikkona 16.8 Laukaassa Varjolan tilalla politiikka-iltapäivän. Vieraanamme on puoluesihteeri Janne Pesonen, kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo ja MEP Henna Virkkunen. Ennen varsinaista ohjelmaa on mahdollisuutta osallistua koskenlaskuun! OHJELMA Paikka: Varjolan…

Kristiina Koivunen aloitti piiritoimiston työntekijänä
|

Kristiina Koivunen aloitti piiritoimiston työntekijänä

Keski-Suomen Kokoomuksen piiritoimistolle on rekrytoitu uusi työntekijä. Kristiina Koivunen aloitti osa-aikaiset työt syyskuun puolessa välissä. Hänen työnkuvaan kuuluu erityisesti nuorisotyö. Koivunen on Jyväskylään 2021 muuttanut kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen 3. vuoden opiskelija. Hän toimii JYY:ssä edaattorina sekä opiskelevien kokoomuslaisten ryhmän ryhmyrinä. Puolueessa Koivunen on toiminut mm. Pirkanmaan kokoomusnuorten puheenjohtajana sekä Tampereen aluejärjestön hallituksessa. Koivusen tehtäviin kuuluu…

Sisällön loppu

Sisällön loppu