Esitykset HVA-luottamustehtäviin
| |

Esitykset HVA-luottamustehtäviin

Keski-Suomen kokoomuksen sisäiset paikkajaot hyvinvointialueen toimielimiin ovat valmistuneet. Paikkajaot tehtiin yksimielisesti aluevaltuustoryhmän ja piirihallituksen yhteistyöelimen valmistelun pohjalta. ”Luottamustoimissa on sopivassa suhteessa hyvinvointialueen ensimmäisen kauden luottamushenkilöä sekä uutta toimijaa. Valintoja tehdessämme otimme mahdollisuuksien mukaan huomioon paitsi äänimäärän, myös ehdokkaiden oman mielenkiinnon ja asiantuntemuksen kyseiseen toimeen. Kaikki ryhmän nimeämiset tehtiin yksimielisesti ja kaikki luottamushenkilöt ottavat toimensa vastaan…

Esitykset ylikunnallisille luottamuspaikoille
|

Esitykset ylikunnallisille luottamuspaikoille

Keski-Suomen kokoomuksen sisäiset paikkajaot piirin neuvotteluissa oleviin ylikunnallisiin luottamushenkilöpaikkoihin on valmistunut. Neuvottelujen perustana oli alueellinen tasapuolisuus ja vaalituloksen huomioiminen neuvotteluissa mahdollisuuksien mukaan. Paikkajaot tehtiin kuntien yhdistyksien esityksien pohjalta ja esitys oli yksimielinen. ”Kiitämme kaikkia neuvottelijoita tasapuolisuudesta, hyvästä yhteistyökyvystä ja joustavuudesta. Pöydällä oli sekä ylikunnallisia luottamuspaikkoja että hyvinvointialueen paikkajakoja. Palapeli oli iso, mutta neuvottelut menivät silti…

Eurovaaliehdokkaita tavattavissa
|

Eurovaaliehdokkaita tavattavissa

Eurovaaliehdokkaat kiertävät Keski-Suomea seuraavasti: 18.5. Aura Salla (Yläkaupungin yö)18.5. Susanne Päivärinta (Yläkaupungin yö)20.5. Ville Kaunisto21.5. Mika Aaltola29.5. Puolueen eurovaalikiertue: Mika Aaltola, Mika Kasonen, Max Schulman, Jocka Träskbäk, Henna Virkkunen30.5. Sirpa Pietikäinen (Eurooppalainen Suomi -kiertue Keski-Suomessa)5.6. Pekka Toveri Lisätietoa ehdokkaiden kanavissa. Lista päivittyy. Muutokset mahdollisia. Kaikki ehdokkaat esittelyssä Kokoomuksen sivuilla!

Eurovaalihulinat la 8.6
|

Eurovaalihulinat la 8.6

EUROVAALIHULINAT LA 8.6. KLO 10.30 ALKAEN Jyväskylän kävelykadulla Eurovaaleja kirittämässä ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (klo 10.45-11.30) ja kansanedustajat Karoliina Partanen (klo 10.45-11.30), Sinuhe Wallinheimo ja Ville Väyrynen.ÄÄNESTÄMÄLLÄ KOKOOMUSTA äänestät yhtenäisen, horjumattoman ja päätöskykyisen Euroopan unionin puolesta. Äänestä Kokoomuksen ehdokasta numeroilla 214-233. Lue lisää: kokoomus.fi/eurovaalit

Eurovaalikiertue Keski-Suomessa
|

Eurovaalikiertue Keski-Suomessa

Tervetuloa tapaamaan kokoomuksen eurovaaliehdokkaita keskiviikkona 29.5. Jämsään, Jyväskylään, Äänekoskelle ja Saarijärvelle! Klo 9–10 Jämsä, Jämsän Äijän aukio. Jämsän Äijän aukio 1.Klo 11–12.45 Jyväskylä, Kävelykatu. Kauppakatu 33.Klo 13.30–14.30 Saarijärvi, Kokoomuksen eurovaalitila. Kauppakatu 8.Klo 15–16 Äänekoski, Keskusaukio. Kauppakadun ja Kautonkadun välinen aukio.Klo 17–18 Jyväskylä, nuorten pubivisa, Teerenpeli. Kauppakatu 32. Osallistujat tarkentuvat loppuviikosta, tietoa lisätään piirin www-sivuille ja…

Grahn-Laasonen, Virkkunen, Wallinheimo ja Väyrynen tavattavissa pe 26.1.

Grahn-Laasonen, Virkkunen, Wallinheimo ja Väyrynen tavattavissa pe 26.1.

Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen, europarlamentaarikko Henna Virkkunen sekä kansanedustajat Sinuhe Wallinheimo ja Ville Väyrynen Keski-Suomessa. klo 11.30-12.00 Luhanka, Tammijärventie 262, Luhanka (Sinuhe Wallinheimo ja Ville Väyrynen) klo 12.30-13.00 Kahvila Tiina Soilu, Jousitie 36, Joutsa klo 13.30-14 Toivakka, K-market (Sanni Grahn-Laasonen, Henna Virkkunen, Sinuhe Wallinheimo, Ville Väyrynen) klo 14.30-15.30 Jyväskylä, Stubbila, Kauppakatu 39 (Sinuhe Wallinheimo ja Ville…

Henna Virkkunen ehdolla komissaariksi
|

Henna Virkkunen ehdolla komissaariksi

Petteri Orpo kertoi lauantaina 15.6. Kokoomuksen puoluekokouksessa Tampereella pitämässään linjapuheessa, että Suomen ehdokas seuraavaksi komissaariksi on keskisuomalainen Henna Virkkunen. Henna Virkkunen sai kevään eurovaaleissa 95 392 ääntä ja valittiin kolmannelle kaudelle europarlamenttiin. Aiemmin Virkkunen on toiminut mm. kansanedustajana, opetusministerinä, kunta- ja hallintoministerinä sekä liikenne- ja kuntaministerinä. Kokoomuksen puheenjohtaja Orpo kuvasi puheessaan Virkkusta osaavana ja työteliäänä…

Henna Virkkunen on valittu komissaariksi

Henna Virkkunen on valittu komissaariksi

Keskisuomalainen Henna Virkkunen on valittu 27.11.2024 olleessa EU-parlamentin täysistunnossa komissaariksi ja teknologisesta suvereniteetista, turvallisuudesta ja demokratiasta vastaavaksi varapuheenjohtajaksi. Ursula Von der Leyenin komissio vuosille 2024-2029 aloittaa virallisesti työnsä sunnuntaina 1.12.2024. Henna Virkkusta onnitteli kauantaina 30.11. Keskisuomalaisen etusivulla hänen urapolulla olleet eri Kokoomuksen tahot: Kansallinen Kokoomus, Kokoomusnaiset, Keski-Suomen Kokoomus, Kokoomuksen Jyväskylän kunnallisjärjestö, Kokoomuksen Jyväskylän valtuustoryhmä sekä…

Julkilausuma: Kantakaa vastuunne Keskusta ja SDP
| |

Julkilausuma: Kantakaa vastuunne Keskusta ja SDP

Keski-Suomen Kokoomus ry Kevätkokous 22.5.2025 Julkilausuma KANTAKAA VASTUUNNE KESKUSTA JA SDP Kunta- ja aluevaalit on käyty ja uudet valtuustot aloittavat pian työnsä. Keski-Suomen hyvinvointialueella maaliin tulojärjestys oli selvä: keskusta voitti vaalit (21 aluevaltuutettua), SDP tuli toiseksi (16 aluevaltuutettua) ja Kokoomus kolmanneksi (10 aluevaltuutettua). Valtuustopaikoissa jaetulle neljännelle sijalle tulivat vasemmistoliitto ja vihreät (7 aluevaltuutettua molemmille). Varsinaista…

Sisällön loppu

Sisällön loppu