Jämsä – turvallisuuden tuottaja
|

Jämsä – turvallisuuden tuottaja

Presidentti Sauli Niinistö mainitsi taannoin NATO-jäsenyysprossin aikana useaan otteeseen, että Suomi tulee olemaan liittokunnalle turvallisuuden tuottaja. Tähän lausuntoon on helppo yhtyä. Myös Keski-Suomi toimii turvallisuuden tuottajana. Tikkakoskella sijaitsee ilmavoimien tukikohta sekä johtoesikunta, Jyväskylän Yliopisto sekä JAMK tuottavat kyberalan osaajia koko valtakuntaan. Kaiken tämän lisäksi Patria Jämsässä huoltaa sekä rakentaa maallemme elintärkeitä hävittäjiä. Turvallisuuden saralla on…

|

Lasten ja nuorten liikuntaa ja seuratoimintaa kannattaa tukea

Mielipidekirjoitus Keskisuomalaisessa 21.8.2024 Tiedän henkilökohtaisesti hyvin siitä kuinka tärkeää liikunta ja seuratoiminta on etenkin lapsille ja nuorille, sillä olen itsekin pelannut nuorempana jalkapalloa Halssilan Nousussa ja Jyväskylän Komeetoissa ja lisäksi pesäpalloa Kiri-Junioreissa. Olen näiden urheiluseurojen takia saanut pohjan terveelliselle ja aktiiviselle elämälle ja tutustunut moniin uusiin ystäviin. Väitän myös, että koulun liikuntatunnit eivät koskaan olisi…

|

Sivistyksessä on menestys, jota Jyväskylä ei nyt osaa hyödyntää

Mielipidekirjoitus Keskisuomalaisessa 29.8.2024 Jyväskylä, tuo sivistyksen lintukoto. Kansakoulunopettajia kouluttava Jyväskylän seminaari perustettiin vuonna 1863. Historiallinen kansakouluasetus esiteltiin vuonna 1866. Samaisena vuonna seminaarin ensimmäiset opettajat valmistuivat. Sittemmin on Tourujoessa vettä virrannut ja yliopistomme, Universitas Jyväskyläensis, kokenut muodonmuutoksen ja kasvanut kuuden tiedekunnan monitieteelliseksi oppilaitokseksi. On kaupunkiin syntynyt myös mm. ammattikorkeakoulu. Kaupunkimme on muovannut Suomenmaan identiteettiä ja kohtaloa,…

Sisällön loppu

Sisällön loppu