Jyväskyläläinen Mari Kyllönen ei tiennyt vielä helmikuussa kasvatustieteen väitöstilaisuudessaan, kuinka ajankohtainen hänen aiheensa on kuukauden sisällä. Kyllönen tarkasteli väitöskirjassaan opettajien digipedagogista osaamista ja sen kehittämistä.
Mikä on päällimmäinen huomio, jonka teit tutkimuksessa?
Opettajien teknologian käyttö on erittäin pedagogiikkakeskeisestä. Se, missä määrin opettaja käyttää teknologiaa työssään on yhteydessä käytössä oleviin resursseihin, kuten laitteisiin ja käyttökoulutukseen. Mutta vähintään yhtä merkityksellisiä ovat opettajien omat uskomukset teknologian pedagogisesta käytettävyydestä sekä omasta teknisestä osaamisesta, sekä kyvystä oppia uusia teknologioita. Opettajia kouluttaessa olisi syytä huomioida opettajan omat lähtökohdat ja kiinnittää uusien teknologioiden opettelu suoraan arkityöhön siten, että tukea on saatavilla joustavasti ja tarpeen mukaan. Yhtenä tutkimuksen tuloksena syntyi teknologian viisaan käytön edellytykset -suositukset.
Olet varmasti seurannut nyt kevään tilannetta ja opettajien digiloikkaa. Löydätkö yhteyttä omaan tutkimukseesi?
Kevään tilanteen myötä on hypätty monesta näkökulmasta katsoen kylmään veteen. On selvää, että siirtyminen teknologiavälitteiseen tai -avusteiseen opetukseen on iso haaste. Tilannetta tiiviisti seuraten voi todeta että kouluissa on todellakin tehty isoja ihmeitä, joissa esim. digitutortoiminnasta ja sen myötä saaduista aiemmistakin kokemuksista on ollut suunnaton apu. Teknisessä osaamisessa on varmasti tapahtunut runsaasti edistymistä, mutta juuri digipedagoginen osaaminen näyttäytyy haastavana. Teknologiaa hyödynnettäessä tulisikin muistaa, että totuttua tapaa opettaa on myös paikoin muokattava. Tämä toki edellyttää sitten taas riittävää teknologian mahdollisuuksien tuntemusta.
Miten opettajia olisi pitänyt tukea enemmän tämän kevään aikana?
Ensimmäisenä huomio kiinnittyi siihen, miten eriarvoisessa asemassa opetustyötä edelleen tehdään työvälineiden suhteen. Aika harvassa ovat kunnat, joissa sekä jokaiselle opettajalle että oppilaalle on tarjolla laitteita normaaleissakaan olosuhteissa. Myös puhelimen voisi olettaa olevan ns. aikamme normaali työväline. Ehkäpä näihin kysymyksiin viimein tulee muutosta.
Onko tämä digiloikka pysyvä ja tuleeko tästä tulevaisuudessa uusi normaali?
Varmasti edistystä teknisessä osaamisessa tapahtuu, mutta mikä jää pysyväksi on arvoitus. Opettajien pedagogiikkakeskeisyys liittyy vahvasti arvoihin, käsittäen mm. kasvatukseen ja vuorovaikutukseen liittyviä vahvasti jaettuja näkemyksiä. Vaikka uskon että joitain käytäntöjä jää pysyvästi käyttöön, en pidä täysin poissuljettuna sitäkään, että ”paluu arkeen” saattaa aiheuttaa ”huh enää ei tarvitse digiä”-tuntemuksia. Tautitilanteen normalisoiduttua on pikemminkin etsittävä ”kolmas normaali”, molempia nyt elettyjä aikoja sopivasti yhdistellen.
