Historian opetukset auttavat meitä tässäkin kriisissä

Historian opetukset auttavat meitä tässäkin kriisissä

Tänä keväänä koko Suomi on käynyt kovaa taistelua koronaviruspandemiaa vastaan. Pelissä ovat olleet terveytemme, monien työpaikat, yritykset, talous sekä koko Suomen tulevaisuus. Niiden turvaamiseksi niin yhteiskunta kuin jokainen meistä on joutunut tekemään isoja uhrauksia. Viruksen leviämisen estämiseksi olemme ottaneet fyysistä etäisyyttä siirtämällä niin lastemme opetuksen kuin merkittävän osan työnteostakin koteihin. Siirtyminen etäkouluun ja töihin on…

Huopakauppias ja aktiivinen maailmankansalainen Emilia Koikkalainen eduskuntavaaliehdokkaaksi

Keski-Suomen Kokoomus ry on asettanut Emilia Koikkalaisen eduskuntavaaliehdokkaaksi. Keuruulla asuva 38-vuotias Koikkalainen on Koskenpään Huopatehtaan omistaja ja yrittäjä. Oman yrittäjyyden ja yrittäjäverkoston kautta yhteiskunnan muutostarve on konkretisoitunut huopakauppiaalle yhä vahvemmin: – Yhteiskunnaltamme vaaditaan uudenlaista tekemisen kulttuuria. Haluan olla rakentamassa tasa-arvoisempaa ja yritteliäämpää yhteiskuntaa, jossa vastuullisuuden laaja-alaisuus ymmärretään ja siihen kannustetaan entistä voimakkaammin. Koikkalainen on Keuruun…

Huopakauppias tuntee työllistämisen riskit

  Huopatehdasta Jämsän Koskenpäällä johtava Emilia Koikkalainen sanoo, että tasa-arvokysymykset nousevat esiin yrityksien arjessa.   Sanonnan mukaan huopatossutehtaassa on hiljaista. – Lienee ollut varsinainen vitsiniekan murjaisu, sillä huopatossujenkaan teollinen valmistus ei hiljaista ole, oikaisee Koskenpään Huopatehtaan omistaja ja yrittäjä Emilia Koikkalainen. Kuokkanen on luotsannut yritystä nyt neljä vuotta. Tätä ennen hän oli toiset neljä vuotta…

Tuija Siltanen

Ihmisen asialla

Viitasaarelainen 65-vuotias Tuija Siltanen on ehdolla eduskuntavaaleissa pehmeiden arvojen puolesta. Tuija Siltanen kantaa huolta lähipiiristään ja ympäristössään elävien ikäihmisten pärjäämisestä arjessa. Mitä Siltanen vastaisi, jos lähipiirissä oleva ikäihminen on huolestunut siitä, miten hän selviää arkiaskareistaan? – Unohdan silloin tällöin itsekin päivittäisiä rutiiniasioita, aikatauluista puhumattakaan. Miettisimme yhdessä, löytyykö asioihin ratkaisuja lähipiirin avustuksella. Näin verkosto laajenee. Tarvittaessa…

Ilmianna turha säädös!

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo ja Keski-Suomen Kokoomus haastavat ilmiantamaan turhan sääntelyn ja byrokratian. Kuvaa mielestäsi turha säädös, byrokratian kukkanen tai työllistymistä estävä normi. Etsitään tie sääntelyviidakon läpi! Nykyinen hallitus on ohjelmassaan sitoutunut turhan sääntelyn ja byrokratian purkamiseen sekä säädösten sujuvoittamiseen. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on aktiivisesti mukana hankkeessa ja huonosti toimivan sääntelyn kartoittamisessa. Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo on Kokoomuksen…

Ilmoittaudu Tulevaisuuspäiville Tampereelle!

Perinteiset paikallisyhdistyksien puheenjohtajapäivät pidetään tänä vuonna lauantaina 17.3. Tampere-talolla. Tule mukaan pohtimaan kokoomuksen, Suomen ja maailman tulevaisuutta! Päivän teemana on tulevaisuus ja nimenä Tulevaisuuspäivät. Kuulemme avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaojan alustuksen tulevaisuudesta ja lisäksi kaksi muuta tulevaisuuteen liittyvää virikepuheenvuoroa. Tulevaisuuspäivillä on paikalla puoluejohtoa puheenjohtaja Petteri Orpon johdolla sekä kokoomuksen ministerit että runsas joukko kansanedustajia. Puheenjohtajan ollessa…

Innostaa, kehittää ja kasvaa – Kokoomus Keski-Suomessa

Innostaa, kehittää ja kasvaa – Kokoomus Keski-Suomessa

Keski-Suomen Kokoomuksen yhdistyspäivä Jämsässä Himoksella la 18.1.2020. Tarjolla tuhti paketti tietoa, taitoja ja työkaluja kokoomusväelle. Innostaa, kehittää ja kasvaa – Kokoomus Keski-Suomessa. Lauantai 18.1.2020 klo 10-16 Paikka: Himos, Rinne-ravintolan kokoustila, Jämsä Paikalla eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen, Kokoomuksen varapuheenjohtaja Mari-Leena Talvitie, kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo ja europarlamentaarikko Henna Virkkunen. Keski-Suomen Kokoomuksen puheenjohtaja Lotta Ahola koostaa syksyllä 2019…

Sisällön loppu

Sisällön loppu