Korona käänsi opiskelijakevään päällaelleen

Akateeminen vapaus oman opiskelijakämpän seinien sisällä ei aina tunnu vapaudelta. Silti opiskelijat ovat valmiita ottamaan vapun vastaan ja suunnittelevat jo täyttä päätä syksyä. Neljä yliopisto-opiskelijaa kertoo vinkit, miten koronakeväästä selviää.

Teksti: Eetu Heiska, Petri Laaksonen, Juho Neuvonen ja Viia Rauhala

Oivallinen aika opiskella

Kaikesta epävarmuudesta huolimatta nyt on oivallinen aika suorittaa opintoja itsenäiseen tahtiin. Jyväskylän yliopisto kannustaa opiskelijoita muun muassa rahallisesti avustamalla välinehankinnoissa, jotta edellytykset etäopinnoissa säilyvät kaikilla. Myös Semman monilla etäpisteillä tapahtuva opiskelijalounaiden etämyynti Kelan ateriatuen joustavuuden myötä pitää opiskelijan kylläisenä kukkaroystävällisesti myös poikkeusaikana.

Opintopisteitä voi kerryttää “pankkiin” nyt myös avoimen väylän opintojen kautta, sillä avoimet yliopistot ovat avanneet kurssinsa maksuttomina kaikille tutkinto-opiskelijoille. Opintoja voi suorittaa siis monipuolisemmalta kurssitarjottimelta kuin ikinä aikaisemmin! Avoimien yliopistojen kurssit avoin kurssitarjonta on voimassa vain kevään sekä kesän ajan.

Entä sitten tulevat opiskelijat? Yliopistojen valintakokeet muuttuvat koronan vuoksi tänä keväänä vaihtoehtoisilla suoritustavoilla toteutettavaksi. Kaikkien hakukohteiden pääsykokeiden toteuttamistavat julkistettiin huhtikuun lopulla.

Yliopistot ottavat huomioon alakohtaiset erityispiirteet yhteisvalintaa tehtäessä. Tarkoin varotoimin voidaan toteuttaa pieniä valintakokeita, mikäli tutkinto edellyttää tiettyä taitopohjaa. Muutokset eivät edellytä yhteishaussa hakeneilta toimenpiteitä, mutta Opintopolun sekä sähköpostin lukeminen on suotavaa. Seuraa myös yliopistojen nettisivuja. Tsemppiä kokeisiin, odotamme teitä!

Älä jää yksin

Monelle opiskelijalle tapahtumat, ystävien näkeminen ja kulttuuri ovat tarjonneet paon arjesta ja vastapainoa työskentelylle. Nyt olemme neljän seinän sisällä, osalla seuranaan vain tietokone ja tehtäviä täynnä oleva sähköposti. Tutut huolenaiheet kuten yksinäisyys, raha ja terveys ovat kasvattaneet merkitystään. Jos jo aikaisemmin koki jaksamisensa olevan vaakalaudalla, on muuttunut tilanne saattanut kaataa koko kupin nurin. Kun samalla kaikista läheisimmät turvaverkot ovat siirtyneet digimaailmaan, on riski yksin jäämisestä noussut.

Näin ei kuitenkaan tarvitse käydä. Vaikka digitaalinen kontakti ei täysin korvaa tavallisen arjen kohtaamisia, toimii se helppona vastalääkkeenä yksinäisyydelle. Nyt jos koskaan ei tarvitse tekosyitä ottaakseen yhteyttä myös hyvänpäiväntuttuihin. Tuttavan moikkaaminen kadulla vastaan tullessa on muuttunut somepäivityksen kommentoinniksi. Oman iltalenkkinsä hehkutusta somessa ei tarvitse hävetä, tai sortua tyypilliseen ”ei ketään kuitenkaan kiinnosta” -ajattelumalliin. Nyt saa muistuttaa omasta olemassaolostaan ja kertoa kaikille, etteivät he ole yksin tässä maailmassa.

On ollut hieno nähdä kuinka monet tahot ovat panostaneet hyvinvointiin kaikilla tasoilla ja sopeutuneet vallitsevaan poikkeustilanteeseen lyhyellä varoitusajalla. Yhdessä kohdattu koronapandemia ja sen tuoma ennenkokematon muutos arjessamme on nostanut esiin monia tunteita, ja jokainen kokee muutoksen eri tavalla.

Kaiken tapahtuneen keskiössä on fyysisen terveyden turvaaminen, muttei sosiaalista ja henkistä puolta tule unohtaa. Erityisesti matalan kynnyksen tukipalveluiden kehittäminen ja takaaminen kaikkien saataville on tärkeää. Äkillinen muutos ja uudet huolenaiheet saattavat olla monelle se korsi, joka katkoo aasin selän. Tämä ongelma ei ole yksin opiskelijoiden, vaan meidän kaikkien. Silloin on tärkeää, että apu on lähellä. Ennalta ehkäisevillä toimilla pystytään katkaisemaan ongelmien kierre, ennen kuin se ehtii edes alkaa.

Vappu tulee sittenkin

Rajoitusten takia perinteinen vapun juhlinta muuttaa muotoaan ja monet opiskelijoiden ainejärjestöt ovatkin siirtäneet vapputapahtumiaan syksylle, mutta useita tapahtumia järjestetään myös tietoverkkojen yli. Sitsit ja muut perinteiset opiskelijatapahtumat ovat olleet kevään mittaan suosittuja eri kanavissa. Nyt hyvänä puolena on se, että tapahtumiin voi osallistua enemmän ihmisiä eikä lipuista käydä kovaa taistelua!

Etäpiknikille pääsee kavereiden kanssa siis vaikkapa kotinsa lattialta käsin videopuhelun välityksellä. Vappupiknikkiä helpottamaan monet yritykset ovat kehittäneet ja jalostaneet omia palveluitaan. Habbon uusi kultakausi helpottaa vapaa-ajalla.

Opiskelijat pitävät kuitenkin huolta, että poikkeustilankin aikana tietyt asiat eivät muutu! Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta lakittaa tänäkin vuonna Minna Canthin patsaan, mutta ilman yleisöä. Lakitus videoidaan ylioppilaskunnan Youtube-kanavalla katsottavaksi.

Jokaisen vappujuhlijan etävappuvarustus:
– Akateeminen lakki
– Opiskelijahaalarit
– Serpentiiniä
– Nettiyhteys
– Mikrofoni
– Webkamera
– Juhlamaljaksi sima tai skumppa
– Vapputarjoiluksi munkkeja tai tippaleipää
– Viltti tai mukava matto
– Keväistä juhlantuntua

Talous tiukoilla

Kesästä tulee monelle opiskelijalle vaikea – kesätöitä on peruuntunut kokonaan ja keikkatyötkin ovat tiukassa. Monella on kuitenkin tarve saada rahoja säästöön tulevaa lukuvuotta varten, jotta opintoihin voisi keskittyä täyspainotteisesti. Yksi vaihtoehto työllistymiseen on itsensä työllistäminen esimerkiksi kokeilemalla kevytyrittäjyyttä tai hakemalla toiminimeä patentti- ja rekisterihallitukselta.

Jos tämäkään vaihtoehto ei onnistu, onneksi Kela on luvannut huolehtia opiskelijoiden kesän toimeentulosta.

Mutta kuinkas on opintopisteiden ja opintotukien laita? Onko oikeutettu opintolainan hyvitykseen, jos ei kykene valmistumaan määräajassa poikkeuksellisen tilanteen vuoksi? Vanheneeko opinto-oikeus tutkintoihin osalla, vaikkeivat he kykenevätkään opiskelemaan kaikkea etänä?

Kela ja oppilaitokset ovat tulleet vastaan päätöksillään ja ilmoittaneet huomioivansa poikkeavaa tilaa päätöksenteossaan. Esimerkiksi Jyväskylän yliopisto on päättänyt jatkaa kesällä opinto-oikeuden vanhentuvien opinto-oikeuksia vuoden loppuun saakka. Uuden, syksyllä aloitettavan opetussuunnitelman käyttöönottaminen huomioi vallitsevan opetussuunnitelman muutoksia myös vuoden loppuun. Kelakin on joustanut käytännöissään eikä automaattisesti lähetä opintotuen takaisinperinnästä kirjettä opiskelijoille vaikkei vuodessa olisi karttunut vähintään 45 opintopistettä rekisteriin.

Kun tästä poikkeustilanteesta on selvitty, on korkea aika nostaa opiskelijoiden tulorajoja. Kela on tullut hyvin opiskelijoita vastaan, mutta pelkällä opinto- ja asumistuella elävä opiskelija joutuu turvautumaan lisäksi toimeentulotukeen ja elää silti reilusti köyhyysrajan alapuolella.
Nyt yhdeksän kuukautta opiskelevalla on mahdollisuus tienata keskimäärin tuhat euroa kuukaudessa vuoden aikana ilman, että opintotuki pienenee. Tätä rajaa pitäisi nostaa ilman, että valtio rankaisee siitä taloudellisesti, kunhan opinnot etenevät samalla.

Vapu ei lopu!

Kevään tapahtumien joko peruunnuttua tai siirryttyä, odotettavissa on kaikkien aikojen tapahtumasyksy. Toivottavasti kulttuurinnälkäiset ihmiset syöksyvät teatteriin, museoihin, urheilutapahtumiin sekä seminaareihin. Opiskelijoille tuttu sanonta “Vapu ei lopu!” saattaa ensi lukukaudella hyvinkin pitää paikkansa.

Näin opiskelijanäkökulmasta mietityttää, miten syksyllä aloittavat fuksit jaksavat viettää fuksivuonnaan kaksi vappua – mikäli vapun juhlinta siirtyy osaksikaan syksyä? Vanhempia opiskelijoita alkaa jo hengästyttämään ajatus päivittäisestä kulttuurikasteesta.

Toki ulos ihmisten ilmoille ryntääminen on vähintäänkin oletettavaa. Kaupunki kuhisee elämää ympärivuorokautisesti, kun näyttöpäätteiden takana tehty etätyöjakso ihmisten välttelyineen tulee päätökseen. Ravintoloiden terassit täyttyvät, sataman palvelut vetävät puoleensa sekä Tuomiojärven rannat raikuvat ulkoilevia ihmisiä. Tankataan kaikenlaista hurlumheitä tulevaan talveen ja vähenevään valoon valmistautuen.

Opintojen suorittaminen näiden kaikkien poikkeusolojen päättymisen jälkeen tulee olemaan haaste. Tapahtumat vetävät opiskelijoita puoleensa ja opinnot saattavat kärsiä. Toivotaan kuitenkin, että myös koulunpenkki houkuttaa, kun viimein voimme palata yliopistolle. Osa koronakeväällä käyttöön otetuista etäopinnoista ja -töistä on varmastikin tullut jäädäkseen. Ehkäpä lähiopetuksen ja etäopetuksen yhdistäminen on nyt entistä helpompaa, kun kaksi ääripäätä saatetaan yhteen. Sekä opetushenkilöstö että opiskelijat osaavat varmastikin arvostaa tulevaa lukukautta enemmän kuin aiemmin.

Osallistu ”ryöstöretkeen”

Kunnat ovat taloudellisesti kurjemassa tilanteessa kuin ennen, eikä koronakriisi ainakaan helpota ahdinkoa. Yhteiskuntamme on toiminut kriisin hetkellä yhtenäisesti ja päättäjille on annettu työrauha.
Nyt tarvitaan kuitenkin tiukkoja linjoja jatkoa ajatellen. Jyväskylän isot projektit olisi tärkeä saada maaliin, jotta kaupungin vetovoimaisuus säilyy. Entä miten Keski-Suomen pienemmät kunnat pärjäävät?
Kuntavaalit ovat nurkan takana ja niihin valmistautuminen on jo käynnissä. Kampanjointia suunnitellaan, ehdokkaita kartoitetaan sekä rekrytään, ja toimintaa tuodaan lähemmäs arkea.

Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut seuraaville neljällä vuodelle. Heillä tulee olemaan tärkeä rooli siinä, miten Keski-Suomen kunnat saadaan nousuun tämän kriisin jäljiltä. Voidaan käsi hertalla todeta, että vuoden päästä on edessä erityisen merkitykselliset vaalit.

Kaikki täysi-ikäiset voivat asettua ehdolle kuntavaaleihin omassa kotikunnassaan. Kannustamme kaikkia päätöksenteosta kiinnostuneita nuoria lähtemään ehdolle. Nuorten tulee olla mukana päättämässä Keski-Suomen kuntien tulevaisuudesta! Näissä kuntavaaleissa katsotaan tulevaisuuteen.

Opiskelevat kokoomuslaiset suorittivat viime syksynä niin sanotun ”ryöstöretken” Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan vaaleissa. Tarkoitus on jatkaa samaa rataa kuntavaaleihin, eikö vain?

Lue Uusi Aalto 1/2020

Kategoriat: Uusi Aalto 1/20