Lääkäriajan saanti vaikuttaa terveysaseman valintaan

  Valinnanvapaus haastaa palveluntuottajat kehittämään toimintaansa. Pilotointi hyödyttää kaikkia osapuolia.   Jyväskylä on mukana sosiaali- ja terveysministeriön valinnanvapauskokeilussa. Valinnanvapaus tarkoittaa, että julkinen toiminta saa rinnalleen yksityisiä palveluntuottajia ja asukkaat saavat valita, minkä palveluntuottajan sote-palveluita käyttävät. Kokeilujen tarkoituksena on tuottaa tietoa siitä, miten valinnanvapaus toimii perustason sosiaali- ja terveyspalveluissa. Korpilahden ja Säynätsalon terveysasemilla vastaavana hoitajana toimiva…

Eduskuntakauden puntarointia

  Kansanedustajan työssä yleisin kysymys on se, mitä olen näinä kuluneina vuosina saanut eduskunnassa aikaan. Tällä vaalikaudella vastaus kysymykseen on ollut, että yllättävänkin paljon. Keskisuomalaisten asioista eniten työllistäneet hankkeet ovat liittyneet maakunnan liikenne- ja infrasuunnitelmiin, sivistys- ja kulttuurihankkeisiin sekä maakunnan liikuntahankkeisiin. Kolmekymmentä vuotta rahoitusta odottaneen Kirri-Tikkakoski –moottoritiehankkeen käynnistyminen, rahoituksen löytäminen esimerkiksi Keski-Suomen museolle tai panostukset…

Kirkko ja koulu uudistavat yhteistyötään

  Kirkko huolehti kansansivistystyöstä aina 1800-luvun puoliväliin saakka, jolloin koululaitos siirtyi kirkon alaisuudesta yhteiskunnan ylläpitämäksi. Nykyään koulu hoitaa yleissivistävän opetuksen ja kirkko kasteopetuksen. Opetushallituksen laatima peruskoulun uusi opetussuunnitelma astui voimaan elokuussa 2016. Suunnitelma tuli voimaan kirkollisasioista vastaavan opetus- ja kulttuuriministerin Sanni Grahn-Laasosen ministerikaudella. Uusi opetussuunnitelma korostaa aiempaa enemmän laaja-alaiseen osaamiseen, monialaisiin oppimiskokemuksiin sekä oppimisympäristöihin liittyviä…

Jyväskylän talous on tasapainossa

  Jyväskylä vetää uusia asukkaita puoleensa. Hyvä taloustilanne antaa tilaa myös investoinneille. Jyväskylän kaupunginhallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan, Juha Suonperän, mielestä Jyväskylällä menee todella hyvin. Talous on ollut tasapainossa viimeiset neljä vuotta, velkaa on lyhennetty ja myös ensi vuoden talousarvio saataneen tasapainoon. Moni Jyväskylän verrokkikaupungeista tekee alijäämäistä budjettia ensi vuodelle; ainoastaan Helsinki, Espoo ja Lahti näyttävät tekevän…

Huopakauppias tuntee työllistämisen riskit

  Huopatehdasta Jämsän Koskenpäällä johtava Emilia Koikkalainen sanoo, että tasa-arvokysymykset nousevat esiin yrityksien arjessa.   Sanonnan mukaan huopatossutehtaassa on hiljaista. – Lienee ollut varsinainen vitsiniekan murjaisu, sillä huopatossujenkaan teollinen valmistus ei hiljaista ole, oikaisee Koskenpään Huopatehtaan omistaja ja yrittäjä Emilia Koikkalainen. Kuokkanen on luotsannut yritystä nyt neljä vuotta. Tätä ennen hän oli toiset neljä vuotta…

Keskittämisasetus uhkaa keskussairaalan toimintaa

  Keski-Suomessa on ollut vuosien varrella vakavia onnettomuuksia. Muistissa ovat MM-ralliturma, Jyväskylän ratapihan junaonnettomuus sekä Konginkankaan bussiturma. Nämä murheelliset tilanteet ovat testanneet Keski-Suomen Keskussairaalan suuronnettomuusvalmiutta.   Keski-Suomen Keskussairaala on vuosien mittaan ansainnut asemansa vaativan päivystyksen toimipisteenä. Keskussairaala valikoituikin ensimmäisten joukossa kahdentoista raskasta ympärivuorokautista päivystystä pyörittävän yksikön joukkoon. Vahvaa päivystysvalmiutta ylläpitävä yksikkö on keskisuomalaisten potilaiden etu….

Eläinten hyvinvointilaki auttaa löytöeläinten kotiinpääsyä

  Eläinten parissa työskentelevät toivoisivat pakollisten tunnisteiden koskevan myös kissoja.   Eläinlääkäri Terhi Simonen-Jokisen vastaanotolla Eläinklinikka Tervetissä on vilskettä. Kissapotilas heräilee nukutuksesta hammasoperaation jälkeen, kollega operoi koirapotilaan jalkaa ja Simonen-Jokinen itse hoitaa toisen koiran haavaa. Tällä kertaa koiraa ei ole tuonut paikalle sen omistaja, vaan vakituinen hoitaja, Saarijärven Kalmarissa sijaitsevan Lemmikkihotelli Tassunpaikan yrittäjä Heidi Korkeamäki….

Ura urkenee opintoja ja töitä yhdistämällä

  Eelis Loikkasen mukaan koulutus ja työmarkkinat täytyy uudistaa yhdessä. Muuten lahjakkaat nuoret karkaavat maailmalle.   Koulutusta ja työmarkkinoita ajatellaan usein kovin vanhanaikaisesti, ilman käsitystä siitä, millaista nuoren työelämään siirtyminen todellisuudessa nykyään on. Tätä mieltä on kokoomuksen eduskuntaryhmän viestintäsihteerinä toimiva 24-vuotias Eelis Loikkanen, joka on omakohtaisesti kokenut, miten vaihteleva työelämään johtava polku voi olla. –…

Puurakentaminen on osa kestävää kehitystä

Puurakentaminen tekee uutta tulemista. Ajureina toimivat ympäristötietoisuus ja terveellinen sisäilma.   Puurakentamisen edelläkävijä CLT Plant Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja sijoittaja Aki Virtaniemi vierailee viikoittain tehtaalla valvomassa tuotantoa. Virtaniemi esittelee modernin massiivipuurakentamisen uusia tuulia mielellään. – Puurakentamisen uusi aika on täällä, Virtaniemi sanoo. Virtaniemi muistuttaa, että puu on uusiutuva, luontoa säästävä rakennusmateriaali. Puurakentaminen on myös hyvä…

Keski-Suomen Kokoomuksen puheenjohtajana jatkaa Lotta Ahola

Keski-Suomen kokoomuksen syyskokous valitsi yksimielisesti Lotta Aholan jatkamaan puheenjohtajana. Lotta Ahola on jämsäläinen sairaanhoitaja ja kolmen nuoren äiti. Ahola työskentelee Korpilahden ja Säynätsalon terveysasemien vastaavana hoitajana. Koulutukseltaan Ahola on sairaanhoitaja (y-amk) ja opiskelee ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Piirin varapuheenjohtajiksi valittiin yksimielisesti Juha Suonperä Jyväskylästä ja Tapio Paappanen Keuruulta. Piirihallituksen jäseniksi vuodelle 2018 valittiin: Lotta Ahola, Jämsä (puheenjohtaja)…

Sisällön loppu

Sisällön loppu